"Vamppi" siirsi rapakuntoiset Ilmavoimat suihkukoneaikaan 70 vuotta sitten – korvikepolttoaine aiheutti ikävän yllätyksen
Suomen ilmavoimat siirtyi suihkukonekauteen 70 vuotta sitten 22. tammikuuta 1953, kun ensimmäiset kolme De Havilland Vampire -suihkuhävittäjää laskeutuivat Porin lentokentälle.
Kolmen koneen osastoa johti tehtaan koelentäjä George Thornton. Koneet olivat joutuneet päässeet lähtemään Englannista kaksi viikkoa kestäneen hyvän lentosään odotuksen jälkeen ja lentäneet Tukholman kautta Poriin.
”Kimakka, vinkuva reaktiokoneiden ääni, joka ilmoitti porilaisille kauan odotettujen Vampire-koneiden viimeinkin saapuneen, viipyi kaupungin yläpuolella lähes kymmenen minuutin ajan”, Helsingin Sanomat kuvaili tapahtumaa tuolloin.
Suomen ilmavoimat oli 1950-luvun alkupuolella surkeassa jamassa. Kun muualla siirryttiin vauhdilla suihkukoneisiin, Suomen ikääntynyt hävittäjäkalusto koostui lähinnä sota-aikaisista, pula-ajan materiaaleista kyhätyistä Messerschmitt-hävittäjistä, joilla lentäminen alkoi olla vaarallista.
Kaluston ripeään uusimiseen ei ollut varaa, mutta jotakin oli tehtävä. Britanniasta saatiinkin hankituksi kolme yksipaikkaista Vampire -hävittäjää. Myöhemmin tilattiin vielä kolme konetta lisää ja yhdeksän kaksipaikkaista Vampire Trainer -harjoitushävittäjää.
Kevyt, osin vanerirakenteinen kone saavutti Rolls Royce Goblin -suihkumoottorinsa työntämänä 825 kilometrin tuntinopeuden. Maineikas hävittäjä-ässä ja myöhempi Karjalan lennoston komentaja Lauri Pekuri kertoo muistelmissaan Hävittäjälentäjä, että kone oli helppo lentää verrattuna Messerschmittiin.
Ongelmia tuottivat kuitenkin suomalaisten lentokenttien päällystämättömät kiitoradat. Vampiren aivan koneen nokassa sijaitseva nokkapyörä sinkoisi kiviä moottorin ilmanottoaukkoihin, jolloin ahdin helposti vaurioitui.
Määrärahojen puutteessa Porin kenttää ei saatu päällystetyksi. Kentälle koetettiin Pekurin mukaan levittää jonkinlaista tervaliuosta, joka hilseili kuitenkin nopeasti pois. Kiitorata päällystettiin muutaman vuoden kuluttua, kun Aero oli hankkinut Caravelle -suihkumatkustajajakoneita.
Aluksi ilmavoimille ei ilmeisesti valuutta- ja määrärahojen puutteen takia ollut käytettävissä lentopetrolia, vaan koneiden polttoaineina käytettiin valopetrolia. Valopetrolin pakkaskestävyys oli kuitenkin alle -35 celsiusta ja suurissa korkeuksissa polttoaine jähmettyi lisäsäiliöiden putkistoissa.
Kahdessa tapauksessa korkealla lennettäessä moottori pysähtyi, kun jähmettynyt polttoaine tukki moottorin suodattimen. Kylmähermoiset pilotit onnistuivat kuitenkin koneen hyviä liito-ominaisuuksia hyödyntäen tekemään pakkolaskun kotikentälle.
Vampire-lennoilla menettiin yksi pilotti. Ylikersantti Juha-Visa Artola sai surmansa 3. joulukuuta 1955 koneen tultua noin tuhannen metrin korkeudesta syöksykierteessä maahan ilmataisteluharjoituksessa Porissa.
Yksipaikkaisissa Vampireissa ei ollut heittoistuinta. Kaksipaikkaisessa oli, ja sellaisella suoritettiinkin Suomen ensimmäinen heittoistuinhyppy heinäkuussa 1958 Jyväskylän maalaiskunnan Puuppolassa.
Lentäjä, yliluutnantti Yrjö Halminen joutui pelastautumaan ohjauskyvyttömästä koneestaan, kun kaksi Vampirea törmäsi ilmassa osastolentoharjoituksessa. Toinen turmakone selvisi pienemmin vaurioin ja suoritti moitteettoman laskun lentokentälle.
Vampiret olivat Lauri Pekurin mukaan jo ostettaessa hieman vanhentuneita hävittäjätorjuntaan kriisitilanteissa, ja määrä oli riittämätön. Kone oli kuitenkin tekniikaltaan askel uudenaikaisempaan kalustoon, ja sen avulla pystyttiin kokeilemaan ja kehittämään uudenaikaista hävittäjätaktiikkaa ja koulutusta tulevia hankintoja varten.
Vampire-hävittäjät palvelivat Suomen ilmavoimissa vuoteen 1965. Viimeisen lennon teki eversti Aimo Huhtala Vampire Trainerilla Luonetjärvellä 15. heinäkuuta 1965.