Valion tietomurtoa tutkitaan törkeänä tapauksena – poliisi kehottaa suojaustoimiin
Elintarvikeyhtiö Valioon kohdistunutta laajaa tietomurtoa tutkitaan törkeänä tietomurtona, kertoo Helsingin poliisi.
– Tällä hetkellä esitutkinnassa selvitetään sitä, mitä tarkalleen on tapahtunut ja miten tietomurto on tehty. Kaikkien asianosaisten on hyvä tehdä toimia oman identiteetin suojaamiseksi. Lisäksi vinkkejä voi hyödyntää jo ennaltaehkäisevässä mielessä, sillä tietojen vaarantuminen verkossa on kasvussa, sanoo rikosylikomisario Lauri Huittinen poliisin tiedotteessa.
Poliisi kertoo, että se saa kaikki tutkinnassa tarvittavat tiedot Valiolta. Valion Eläkekassan jäsenten ei siis tarvitse tehdä erillistä rikosilmoitusta tai olla yhteydessä poliisiin.
– Rikosilmoitus poliisille tulee tehdä aina, kun havaitsee omien henkilötietojen väärinkäytöksen tai sen yrityksen, tiedotteessa sanotaan.
Hyökkääjä pääsi joulukuussa Valion verkkoon ohjelmistoyhtiö Vincitin työntekijän koneelta vuotaneen salasanan kautta. Tietomurto on vaarantanut noin 70 000 ihmisen henkilötiedot. Valtaosassa tapauksista hyökkääjän haltuun on päätynyt uhrin nimi ja henkilötunnus.
Tietosuojavaltuutetun mukaan hyökkääjälle on päätynyt Valion ja sen Suomessa toimivien tytäryhtiöiden sekä maidonhankintaosuuskuntien henkilöstön ja entisten työntekijöiden tietoja. Lisäksi loukkaus kohdistui Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön ja Valion Eläkekassan tietokannoissa olleisiin tietoihin.
Tietosuojavaltuutetun toimisto kertoi tammikuun lopulla tutkivansa muun muassa, ovatko kaikki tietomurron kohteeksi joutuneet yritykset noudattaneet tietosuojalain velvoitteita.