Väkivalta voi hiipiä parisuhteeseen varkain – "Ihmiset tavallaan tottuvat kaltoinkohteluun"
Poliisin tietoon tuleva parisuhdeväkivalta on vain jäävuoren huippu. Näin sanoo Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkijatohtori Karoliina Suonpää.
Parisuhdeväkivallan äärimmäisimmät muodot ovat nousseet jälleen keskusteluun, kun ex-jääkiekkoilija Janne Puhakka sai surmansa asunnossa Espoon Henttaalla. Poliisi epäilee murhasta Puhakan norjalaista ex-kumppania Rolf Nordmoa.
STT kertoo poikkeuksellisesti henkirikoksen uhrin ja teosta epäillyn nimet, koska kyse on laajasti eri yhteyksissä julkisuudessa esiintyneistä henkilöistä.
STT:n haastattelemat asiantuntijat kommentoivat parisuhdeväkivaltaa yleisellä tasolla.
– Kukaan ei oikeastaan tiedä, kuinka paljon sellaisia muita tekoja on, jotka eivät johda näin kammottaviin lopputulemiin, Suonpää sanoo.
Tilastot ovat puutteellisia, koska läheskään kaikkea perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ei ilmoiteta viranomaisille.
Viime vuonna julkaistiin tutkimus parisuhdetappojen taustatekijöistä. Suonpää oli yksi tutkimuksen tekijöistä.
Tutkimuksessa kartoitettiin vuosilta 2003–2018 kaikki naiset, jotka ovat kuolleet parisuhdeväkivallan uhreina.Tämän jälkeen tutkijat selvittivät, oliko uhreista tai tekijöistä mainintaan poliisin tai muiden viranomaisten tiedoissa.
Naiset valikoituivat tarkasteluryhmäksi, koska tutkimus toteutettiin osana naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelmaa.
Paljastui, että tekijöistä puolet oli ollut epäiltyinä jostain rikoksesta parisuhdetappoa edeltävän vuoden aikana ja monilla oli aiempaa rikostuomiota. Aiemmista rikoksista tosin vain osa oli väkivaltarikoksia, eivätkä ne useinkaan liittyneet henkirikoksen uhriin.
Parisuhdetappojen uhreista alle viidesosa oli kirjattu poliisin tietoihin parisuhdeväkivallan uhrina.
Sekä uhrit että tekijät olivat käyttäneet keskimääräistä enemmän sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, mutta viranomaisten raporteista väkivallasta ei juuri löytynyt merkintöjä.
Suonpään mukaan parisuhdetappoa edeltänyt väkivalta tuli viranomaisten tietoon usein vasta poliisitutkinnassa.
Tutkimuksessa hyödynnettiin Henkirikostietokantaa, joka sisältää henkirikoksia tutkineiden poliisien tietoja kaikista ajanjaksona tapahtuneista henkirikoksista.
Poliisien arvioiden mukaan yli puolet parisuhdetapoista oli sellaisia, että tekijä oli käyttänyt väkivaltaa uhria kohtaan jo ennen henkirikostilannetta. Ainakin neljäsosa parisuhdetapoista oli sellaisia, ettei poliisi osannut varmuudella sanoa edeltäneestä väkivallasta.
Tietokannan tiedot kerätään kuitenkin vasta henkirikosten jälkeen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Johanna Hietamäki kertoo, että rikosuhritutkimuksen mukaan poliisin tietoon tulleiden tapausten osuus kaikista väkivaltarikoksista on viime vuosina noussut.
Viime vuonna vajaa viidennes väkivallasta ilmoitettiin poliisille, mikä on aiempaa enemmän.
Viime vuonna viranomaisten tietoon tulleiden pari- ja lähisuhdeväkivallan uhrien määrä kasvoi jonkin verran. Tilastokeskuksen mukaan aikuisia uhreja oli 3,2 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Täysi-ikäisillä uhreilla vajaa puolet pari- ja lähisuhdeväkivallasta oli nykyisen avio- tai avopuolison tekemää. Naisilla osuus oli puolet ja miehillä 41 prosenttia. Miehillä muun kuin entisen tai nykyisen puolison tekemien tekojen osuus on naisia suurempi. Tekijä voi olla esimerkiksi sisarus.
Viranomaisten tietoon tulleissa pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksissa oli 9 300 aikuista uhria. Noin kolme neljästä oli naisia.
Miesuhrien määrä nousi suhteellisesti enemmän naisiin verrattuna. Miesuhrien määrä kasvoi 9,1 prosenttia ja naisten 1,3 prosenttia. Aviopuolison tekemän parisuhdeväkivallan uhrien määrä kasvoi 10,7 prosenttia edellisvuodesta.
Pari- ja lähisuhdeväkivaltaan syylliseksi epäillyistä kolme neljästä oli miehiä.
Parisuhdetappojen taustatekijöitä kartoittavasta tutkimuksesta kävi ilmi, että lähes puolet uhreista oli kertonut väkivallasta jollekin läheiselleen.
– Mutta he (uhrit) ottavat vain harvoin yhteyttä niihin instituutioihin, jotka on suunniteltu tätä ongelmaa ratkaisemaan, Suonpää sanoo.
Suonpään mukaan parisuhdeväkivallan uhrit kyllä yleensä tietävät tukipalvelujen olemassaolosta.
Suonpää korostaa, että ei halua syyllistää uhreja, vaan lisätä keskustelua siitä, miten kynnystä lähestyä viranomaisia voitaisiin madaltaa. Hänen mukaansa pitäisi miettiä myös läheisten roolia.
– Läheisillä voi usein olla enemmän voimavaroja kuin uhreilla.
Yksi kyselytutkimuksissa esiin noussut este avun hakemiselle onkin tiedon puutteen sijaan häpeä tai pelko tilanteen pahentumisesta. Lisäksi monet uhreista saattavat olla epävarmoja siitä, onko heidän tilanteensa tarpeeksi vakava.
– Ehkä ihmiset myös tavallaan tottuvat kaltoinkohteluun ja väkivaltaan eikä voimavaroja riitä muuhun, Suonpää pohtii.
Myös Hietamäki on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa vakavankin väkivallan tunnistaminen voi olla omalla kohdalla todella vaikeaa.
– Vaikka nyt ajattelen, että tuollaista huonoa kohtelua tai väkivaltaa en ainakaan tulisi hyväksymään omalla kohdallani, mutta ajan kuluessa huomaakin rajan siirtyvän.
Taustalla vaikuttaa se, että saman ihmisen kanssa voi olla pitkiäkin hyviä aikoja. Uhri voi myös ajatella, että pystyy vaikuttamaan tekijään rajaamalla omaa käytöstään. Tämä voi olla seurausta kontrolloivasta väkivallasta.
Fyysiseen väkivaltaan saattaa usein liittyä myös henkistä väkivaltaa, kuten voimakasta mustasukkaisuutta tai kontrolloivaa käytöstä.
Seksuaalivähemmistöjä koskevasta parisuhdeväkivallasta ei ole Hietamäen ja Suonpään mukaan juurikaan suomalaista tutkimusta.
– Parisuhdeväkivallan tutkimuskentällä tätä (perheväkivaltaa) on tavallaan usein käsitelty naisiin liittyvänä ongelmana. Siinä on ehkä jotain perusteita sen takia, että naisia kuolee vakavimman väkivallan uhreina miehiä enemmän, sanoo Suonpää.
Toisaalta sukupuolivähemmistöön kuuluvat parit puuttuvat puuttuivat pitkään virallisista tilastoista myös siksi, että samaa sukupuolta olevien parien yhteiskunnallinen tunnustaminen on kehittynyt viiveellä.
– Meidän käyttämään Henkirikostietokantaan poliisi on toki jo aiemmin voinut kirjata oman arvionsa siitä, että millainen suhde uhrilla ja tekijällä on ollut.
Hietamäki kertoo, että erään kansainvälisen tutkimuskatsauksen perusteella vaikuttaisi, että samaa sukupuolta olevilla kumppaneilla parisuhdeväkivaltaa esiintyy joko yhtä paljon tai hieman enemmän kuin eri sukupuolta olevien parisuhteissa.
Parisuhdesurmia näyttäisi esiintyvän enemmän miesten kuin naisten välisissä parisuhteissa.
Suonpää näkee mahdollisena, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten voisi olla keskimääräistä vaikeampi hakea väkivallan vuoksi apua.
– Voi olla, että sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla on enemmän vaikeita kokemuksia virallisista instituutioista. Tällainen kokemus voisi entisestään vaikeuttaa avun hakemista.
Myös Hietamäki tuo esiin, että seksuaalivähemmistöillä voi olla pelko siitä, miten ammattilaiset kohtaavat heidät.
Vakavaan henkirikosriskiin liittyy samantyyppiset tekijät parisuhteen osapuolten sukupuolesta riippumatta. Riskitekijöitä ovat kontrolloiva väkivalta, erotilanne ja väkivallalla uhkailu. Myös voimakas mustasukkaisuus voi olla vaaran merkki.