Väistyvän presidentin talousneuvot eivät menneet perille – hallitus ja oppositio jatkoivat huutelua juoksuhaudoista
Presidentti Sauli Niinistön antamat talousneuvot eivät menneet perille pääministeri Petteri Orpon (kok.) oikeistohallitukselle.
Niinistö huomautti valtiopäivien avajaisissa, ettei talouden kuva muutu etsimällä syypäitä ja pysymällä juoksuhaudoissa, vaan kenties sillä, että nostetaan paljas totuus pöydälle ja heitetään ennakkoasenteet ja vakiofraasit nurkkaan.
Syypäiden etsimiseltä ei kuitenkaan vältytty, vakiofraasien nurkkaan heittämisestä puhumattakaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) huomautti, että kehyksissä pysyminen edellyttää viime vuonna syntyneiden alijäämien kattamista hyvinvointialueilta.
– Ja viime vuonna syntyneet alijäämät ovat syntyneet teidän hallituksenne rahoituslain myötä, eivät tämän hallituksen. Nämä uudet säästöt, mitä nyt haetaan sinne kehysten sisään, jotta me pystymme kattamaan tämän alijäämän, eivät liity hallitusohjelman säästötoimenpiteisiin eivätkä mihinkään muihinkaan sote-alueille tehtäviin vaikuttavuustoimiin.
Purran mukaan julkisen talouden heikko tilanne ei ole syntynyt viime vaalien jälkeen, vaan tilanne on rakennettu Suomessa useiden vuosien aikana.
– Ja käytännössä kaikkien tässä salissa edustettuina olevien, paitsi yhden, puolueiden toimesta. Ne ovat vuorollaan olleet hallituksessa. Ja tämä sama tilannekuva – ne heikkenevät luvut, se kasvava velka – on ollut teidän hallituksenne valtiovarainministerin edessä, Purra huomautti sosiaalidemokraateille.
SDP yritti kyselytunnilla saada hallituksen johtokaksikolta Petteri Orpolta vastauksia siihen, mistä hallitus aikoo tulevat leikkaus- ja veronkiristysmiljardinsa ottaa, mutta jäi vaille vastausta.
– Meillä ei ole vielä poliittisia päätöksiä yksityiskohdista, mutta me kerromme ne teille heti, kun niitä on, Purra lupasi.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo katsoi perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien luvanneen ennen vaaleja suomalaisille työntekijöille, että lakko-oikeutta ei ainakaan haluta kaventaa entisestään.
– Tämän ja monta muuta lupausta te petitte aivan välittömästi valtaan päästyänne.
Saramo näki, että tämmöisen petoksen jälkeen kansa ei voi muuta kuin lakkoilla.
– Ei ole ihmisillä mitään muuta vaihtoehtoa. Demokratiassa on oikeus osoittaa mieltä ja on oikeus lakkoilla.
Sen sijaan pääministeri Petteri Orpon väittämä vaihtoehdottomuus talouden korjaamisessa ei Saramon mukaan pidä paikkaansa.
– Teidän oman valtiovarainministeriön virkamiehet, puolueettomat asiantuntijat, ovat esittäneet esimerkiksi suomalaisen osinkopääomaverotuksen korjaamista länsimaiseksi. On esitetty lähdeveroa, jolla nämä kokonaan verotuksesta vapautetut sijoittajat saataisiin verotuksen piiriin. Tälle kaikelle te sanotte ”ei”.
Saramon mukaan hallituksen valinta on ollut ottaa pienituloisilta,
– Ottaa työntekijöiltä, antaa rikkaille, antaa yrityksille ja niiden omistajille. Miksi te toimitte näin? Teidän niin sanotuilla työllistämisesityksillänne ei ole mitään työllistämisvaikutuksia — asiantuntijoiden mukaan lausuttu.
Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) nosti esiin presidentti Niinistön pohdinnan siitä, olisiko eduskunta valmis vetämään puoluerajat ja vaalikaudet ylittävää yhteistyötä julkisen talouden korjaamiseksi.
Lohi huomautti aloitteen tyrmänneelle Purralle, ettei kyse ole mistään seminaareista, kuten hän on tulkinnut.
– Kysymys on siitä, että me yhdessä sopisimme yli vaalikausien veroasteen tasosta ja menojen tasosta ja pakottaisimme yhdessä itsemme ja Suomen terveen talouden uralle. Kuinka syvälle Suomen talouden pitää vajota, jotta te olette valmiita yhteistyöhön?
– Kysymys on tämä: miksi te ette nyt peräänny ja vihdoin neuvottele, kuten tasavallan presidenttikin eilen toivoi?
Pääministeri Orpo sanoi, että hallitus ei peräänny, koska sen uudistukset ovat välttämättömiä Suomen talouden kasvulle.
– Lukekaapa vaikka IMF:n suositukset. Se piti tärkeimpänä asiana Suomen talouden elvyttämisessä työmarkkinoiden joustojen lisäämistä, paikallista sopimista, dynamiikkaa — tärkeimpänä neuvona Suomen talouden elvyttämiseen. Näitä asioita me tehdään.