Uutissuomalainen: Vähän yli puolet kansanedustajista ilmoittanut ottaneensa kolmannen koronarokotteen
Vähän yli puolet 200 kansanedustajasta on ilmoittanut ottaneensa koronarokotteen kolmannen annoksent, Uutissuomalainen kertoo.
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhion mukaan tarkka osuus on 53,5 prosenttia. Se tarkoittaa 107 kansanedustajaa.
Rauhio muistuttaa Uutissuomalaisen mukaan, että raportointi koronarokotuksista on kansanedustajille vapaaehtoista. Kaikki eivät välttämättä ilmoita piikeistään.
– Ei pidä kiirehtiä päättelemään, onko osuus keskivertoa vai sitä enemmän tai vähemmän, Rauhio sanoo.
Osa ei ota kolmatta piikkiä sen takia, että on juuri sairastanut koronan ja saanut sitä kautta immuunivasteen.
Kaksi annosta on ilmoittanut saaneensa 92 prosenttia kansanedustajista.
Viime aikoina julkisuudessa on kerrottu Uutissuomalaisen mukaan kansanedustajista ainakin Sanna Antikaisen (ps.), Saara Hyrkön (vihr.), Markus Lohen (kesk.), Mika Niikon (ps.), Johanna Ojala-Niemelän (sd.), Jouni Ovaskan(kesk.), Wille Rydmanin (kok.), Paula Werningin (sd.) sekä ministereistä ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.), oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) ja ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Karin(vihr.) koronatartunnoista.