Uutissuomalainen: Kaikkonen on piirijohtajien lievä suosikki keskustan puheenjohtajaksi
Antti Kaikkosella on keskustan piirijohtajien keskuudessa lievästi enemmän kannatusta puolueen puheenjohtajaksi kuin Katri Kulmunilla, kertoo Uutissuomalaisen kysely.
Moni miettii kuitenkin vielä kantaansa.
Piirijohtajista kahdeksan tukee puolustusministeri Kaikkosta ja viisi elinkeinoministeri Kulmunia. Seitsemän ei vielä ole tehnyt valintaansa ja yksi ei äänestä kumpaakaan.
Uutissuomalainen tavoitti 19 piirin puheenjohtajaa tiistai-iltaan mennessä. Yhdestä piiristä tavoitettiin toiminnanjohtaja. Lisäksi yksi piirijohtaja, jota ei tavoitettu, on ilmaissut julkisesti tukensa Kulmunille.
Uutissuomalaisen soittokierroksen perusteella erityisesti eteläinen Suomi on Kaikkosen takana.
– Olen Antti Kaikkosen kannalla. Hän on kokenut, monissa liemissä keitetty ja kestää puheenjohtajan tehtävän tuomat paineet. Puolueen tulevaisuus on vahvasti Etelä-Suomessa, ja Antti tuntee Etelä-Suomen, yksi puheenjohtajista perustelee.
Kulmunin taakse ovat jo asettuneet pohjoissuomalaisten piirien, Peräpohjolan ja Lapin, piirijohtajat.
– Keskusta tarvitsee uuden alun, ja siksi kannatan Katria, sanoo Lapin piirijohtaja Petteri Salmijärvi.
Piirijohtajat ovat lähes yksimielisiä siitä, että puolueen puheenjohtajavalinnan jälkeen ministerinsalkkuja ei tarvitse kierrättää. Tällä hetkellä valtiovarainministerin salkku on Mika Lintilällä.
Keskustan puheenjohtaja valitaan 7. syyskuuta Kouvolan puoluekokouksessa.