Tiukennetut ravintolarajoitukset voimaan sunnuntaina – THL poistaisi koronapassin kytköksen kulloisiinkin rajoituksiin
Hallitus vahvisti odotetusti uudet ravintolarajoitukset koronaepidemian leviämisalueille. Ilman koronapassia leviämisalueilla anniskeluravintoloiden täytyy lopettaa alkoholin tarjoilu klo 17 ja sulkea ovensa klo 18.
Sote-ministeriryhmä oli tehnyt asiasta esityksen hallitukselle koronaepidemian jälleen kärjistyessä, mistä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi torstaina.
Kiuru varoitti torstaina, että koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi tehohoidossa olevien potilaiden määrä lähentelee rajaa, jolla leikkauksia pitäisi alkaa vähentää radikaalisti.
Hallituksen tavoite on ehkäistä epidemian leviäminen mahdollisimman vähäisillä rajoitustoimilla ja siten turvata sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuus.
Päivitetty asetus tulee voimaan sunnuntaina.
Uutena alueena rajoitukset koskevat Etelä-Karjalan maakuntaa. Uusi linjaus kiristää merkittävästi esimerkiksi baarien mahdollisuuksia toimia ilman koronapassia, joka kertoo suojasta koronavirusta vastaan esimerkiksi rokotuksin. Tällä hetkellä anniskelu on sallittua puoleenyöhön asti.
Lisäksi jos koronapassi ei ole käytössä, ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa ja ulkotiloissa on käytössä vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on sisätiloissa käytössä vain kolme neljästä asiakaspaikasta. Kaikilla asiakkailla tulee sisätiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.
Pikaruokapaikat, kahvilat ja muut ravintolat, joissa ei ole anniskelua, voivat esityksen mukaan olla auki ilman koronapassia nykyiseen tapaan.
Rajoitukset koskevat suurta osaa maasta. Uutena alueena rajoitukset koskevat Etelä-Karjalan maakuntaa. Rajoitusten ulkopuolelle jäävät Pohjois-Karjalan, Savon, Keski-Suomen, Kainuun ja Ahvenanmaan maakunnat sekä Lapin sairaanhoitopiiri.
Rajoitukset jatkuvat kaikilla alueilla, joilla ne ovat voimassa tälläkin hetkellä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvio on, että koronapassi ei riitä vähentämään tartuntariskiä niissä ravintoloissa, joissa sitä käytetään vain osan aikaa. THL:n ennakkoarvio riskin vähentämisestä on perustunut passin kokoaikaiseen käyttöön.
THL kertoo lausunnossaan, että se muokkaisi koronapassia suuntaan, jossa sen käyttö ei olisi kytköksissä kulloisiinkin rajoituksiin vaan viranomaiset voisivat määrätä sen käytöstä tarvittaessa.
Sosiaali- ja terveysministeriön muistion mukaan THL lisäksi katsoo, että alkoholimyyntiin keskittyvissä ja myöhään auki olevissa ravitsemisliikkeissä vallitsee erittäin merkittävä tartunnan riski erityisesti rokottamattomille tai vain osittain rokotetuille. THL on jo aiemmin luokitellut tartuntariskin ja leviämispotentiaalin perusteella baarien ja pubien, karaokebaarien ja yökerhojen sisätilat merkittävän riskitason ympäristöiksi.
Kaksi rokoteannosta on saanut noin 70 prosenttia 20–29-vuotiaista ja noin 73 prosenttia 30–39-vuotiaista. Määrä on laitoksen mukaan yhä liian matala, jotta tartuntojen torjuntatoimista voitaisiin kaikilta osin kaikkein korkeimman riskin tilanteissa luopua.
– Alkava juhlakausi lisää riskiä, että tartunnat leviävät anniskeluravintoloissa, joissa ihmisillä on runsaasti lähikontakteja ja esiintyy esimerkiksi voimakasta äänenkäyttöä, THL linjaa.