USU: Iso joukko hyvinvointialueita anoi lisää rahaa
Hyvinvointialueiden lisärahoitushakemusten määrä lisääntyi voimakkaasti viime vuonna, kertoo Uutissuomalainen.
Valtiovarainministeriöstä kerrotaan Uutissuomalaiselle, että viime vuonna lisää rahaa valtiolta anoi yhdeksän hyvinvointialuetta. Edellisvuonna anomuksia tuli vain yksi.
Lisärahoitusta ovat hakeneet viime vuonna Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Keski-Uudenmaan, Kymenlaakson, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Päijät-Hämeen ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueet.
Näistä viiden hakemukset on jo hylätty. Ainoastaan Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on toistaiseksi saanut lisärahoitusta.
Keski-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Kymenlaakson hakemusten käsittely on vielä kesken.
Finanssineuvos Tanja Rantanen valtiovarainministeriöstä sanoo Uutissuomalaiselle, että viime vuoteen kohdistuvia hakemuksia ei enää ole tulossa.
– Niitä ei otettaisi takautuvasti edes käsiteltäväksi.
Hyvinvointialue voi saada lisärahoitusta vain, jos sen rahoitus ei riitä turvaamaan lakisääteisiä palveluita ja asukkaiden perusoikeuksien toteutumista.
Isotkaan alijäämät eivät puolestaan ole peruste lisärahoituksen saamiselle.
Hakemusmäärän kasvun taustalla vaikuttaa aiemman oikeuskanslerin Tuomas Pöystin huhtikuinen linjaus.
Oikeuskanslerin mukaan hyvinvointialueen ensisijainen keino on hakea lisärahoitusta, jos sen rahoitus ei riitä laissa edellytettyjen palvelujen toteuttamiseen.
Uusia, kuluvaa vuotta koskevia lisärahoitushakemuksia on jo tullut kaksi: Etelä-Karjalalta ja Etelä-Pohjanmaalta.