Ulkomailla annettiin ennakkoon ääniä neljännes viime kuntavaalien määrään verrattuna
Kuntavaalien ennakkoäänestykseen osallistui Suomen ulkomaanedustoissa lähes 2700 äänestäjää, kertoo ulkoministeriö.
Määrä on selvästi pienempi kuin viime kuntavaaleissa, jolloin äänestäjiä oli lähes 9500. Ministeriö huomauttaa, että ulkomailla olevilla suomalaisilla on mahdollisuus äänestää myös kirjeitse. Tätä on myös suositeltu, sillä koronapandemian vuoksi mahdollisuudesta ennakkoäänestyksen järjestämiseen ei ollut etukäteen varmaa tietoa.
Ministeriön mukaan toukokuussa peruttiin muun muassa Intian New Delhiin suunniteltu ennakkoäänestys. Ennakkoäänestys järjestettiin 71 maassa, joilla oli yhteensä 102 äänestyspaikkaa. Lisäksi laivoilla äänesti runsaat sata miehistön jäsentä.
Kirjeitse äänestäneiden määrää ei ole vielä tiedossa. Kirjeäänestyksestä vastaa oikeusministeriö.