Ulkomaalaissyntyisten määrä liki seitsenkertaistui Suomessa neljännesvuosisadan aikana – "Parasta täällä on rehellisyys"
Talvinen aamu vihmoo räntää Kuopion Rypysuolla. Kerrostalojen pihoilla astelee monennäköistä kansalaista matkalla töihin ja opintojen pariin. Joku selvittää isoon ääneen omaishoidettavan hyvästä päivänaloituksesta.
Tummaihoinen nuori poika tuijottaa hämärään reppu selässään, aasialaistaustainen nainen harppoo tottuneesti lumisohjon läpi.
Suomessa asuvien profiili on sadan vuoden aikana muuttunut paljon. Se näkyy tässäkin savolaisessa lähiössä. Viimeisten 25 vuoden aikana ulkomailla syntyneiden Suomessa asuvien määrä on liki seitsenkertaistunut.
Pitkään Suomi oli enemmän maastamuuttomaa kuin maahanmuuttokohde. Heti itsenäisyyden alussa meille tosin tuli sekasortoa paenneita venäläisiä, ja sotien aikaan asutettiin 400 000 siirtokarjalaista. 1970-luvulla saapuivat Chilen pakolaiset ja 1979 ensimmäiset vietnamilaiset.
Käänne maahanmuutossa tapahtui 1990-luvulla.
– Siihen vaikuttivat kylmän sodan päättyminen, Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoaminen, inkeriläisten ottaminen vastaan paluumuuttajina sekä ensimmäisten somalipakolaisten saapuminen, Siirtolaisuusinstituutin vastaava tutkija Marja Tiilikainen toteaa.
Poikkeuksellinen oli myös vuosi 2015, jolloin ennennäkemätön määrä turvapaikanhakijoita tuli Suomeen ja koko Eurooppaan.
Satavuotias Suomi on monikulttuurisempi kuin koskaan aiemmin. Miten nämä muualta muuttaneet näkevät itsenäisen Suomen ja sen kansalaiset?
Kerrostalon viidennessä kerroksessa pikkuinen Harun innostuu vilkuttamaan ensimmäistä kertaa, kun ovesta astuu outoja tätejä. Vanhemmat loistavat ylpeyttä, ja vieraat ovat otettuja saamastaan huomionosoituksesta.
Harmaa aamu valostuu tästä monikulttuurisesta kohtaamisesta. Hymyn ja ystävyyden kieli on yhteinen.
Kovin totisena ja hiljaisena Suomi tosin näyttäytyi Harunin isälle, tunisialaiselle Nejib Sassille, kun hän pari vuotta sitten keväällä tuli Suomeen.
Hämmensi, kun ihmiset eivät puhuneet eivätkä tervehtineet. Aika pian Sassi kuitenkin tajusi, ettei kyse ole vihamielisyydestä.
Haronin äidin, unkarilaisen Viktória Prantnerin kanssa he ovat tulleet siihen tulokseen, että hiljaisuudessa on hyvätkin puolensa.
– Suomalaiset eivät puhu tyhjää. Jos he hymyilevät, sen tietää olevan aitoa, Prantner sanoo.
Suomi ja Savo ovat osoittautuneet pariskunnalle hyväksi paikaksi elää. Pahaa sanottavaa ei tunnu löytyvän, vaikka miten yrittäisi kaivaa.
Sää ei ainakaan ole ongelma. Prantner tykkää kylmästä, ja Sassikin näkee pohjoisen ilmastossa valoisia puolia.
– 30 asteen pakkasen voi hoitaa pukeutumisella. Jos on 40 astetta hellettä, ihminen ei voi tehdä mitään helpottaakseen oloaan, Sassi huomauttaa.
Erityisen onnellisia he ovat saadessaan kasvattaa lastaan Suomessa.
– Täällä on turvallista, ja koulutus on korkeatasoista. Tärkeintä on Harunin tulevaisuus, he sanovat.
Täällä on turvallista, ja koulutus on korkeatasoista.
Prantner tuli Suomeen vuonna 2008 viimeistelemään biomekaniikan maisterintutkintoaan Kuopion yliopistoon. Sen jälkeen hän on jatkanut tutkijana.
Alun perin hän otti suunnan pohjoiseen, koska oli kuullut paljon hyvää täkäläisen koulutuksen tasosta. Sekin vaikutti, että hakuprosessi Suomen yliopistoihin oli joustava.
Sassi puolestaan oli lähtenyt kotimaastaan seikkailemaan Eurooppaan ja päätynyt Lontooseen, missä he tapasivat sattumalta kahvilassa.
Ensimmäinen kohtaaminen kahvilassa ei jäänyt viimeiseksi. Seuraavana päivänä tavattiin uudestaan. Puhuttava ei ottanut loppuakseen.
Aika pian alettiin suunnitella Sassin muuttoa Suomeen. Oli huhtikuu 2015, kun hän viimein saapui Kuopioon.
– Lontoon jättäminen oli aika iso juttu. En tiennyt Suomesta juuri mitään, hän toteaa.
Asettuminen ei silti aiheuttanut suurta kulttuurishokkia. Siinä auttoi osaltaan Prantnerin tuki ja apu. Sassi sai myös pian töitä siilinjärveläisestä Sakupe-pesulapalveluyrityksestä.
– Kaikki olivat ystävällisiä. Työnjohtaja jopa käänsi kaikki asiat minulle englanniksi, hän kertoo.
Rasismia on tosi vähän.
Suomessa asuvista ulkomaalaistaustaisista yli puolet on tullut maahan perhesyistä, vajaa viidennes työn perässä ja pakolaisstatuksella vain noin joka kymmenes. Näiden eri ryhmien sisällä kokemukset Suomesta vaihtelevat.
Suomeen kaksi ja puoli vuotta sitten suuren pakolaisvirran mukana ajautuneen Enes Khalilin kokemukset ovat kuitenkin voittopuolisesti myönteisiä.
– Parasta täällä on rehellisyys, luotettavuus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Joka paikassa minua on kohdeltu kuten muitakin, vaikka olen ulkomaalainen. Rasismia on tosi vähän.
Tultuaan rajan yli Torniossa hän matkusti taksilla Kemiin ja osti sieltä junalipun Helsinkiin. Oulun kohdalla maisema näytti kivalta. Hän päätti nousta junasta ja jäädä kaupunkiin serkkunsa kanssa.
– Suomessa kaikki näytti siistiltä. Tuntui heti, että asiat järjestyvät. Ennestään tiesin vain, että täällä on kylmä. En tosin arvannut, että näin kylmä, hän nauraa.
Kahden ja puolen vuoden opiskelun jälkeen mies puhuu lähes täydellistä Suomea, hänellä on työ- ja opiskelupaikka, harrastuksia ja suomalaisia ystäviä.
– Kun suomalainen lupaa tai sanoo jotain, se on totta.
Myös julkiset palvelut toimivat hyvin. Khalil arvostaa sitä, että lähes kaikki viralliset asiat voi hoitaa netissä.
Parannettavaakin löytyy. Pienten yritysten vaikeudet ja korkea työttömyys huolettavat Khalilia.
Maahanmuuttajille pitäisi hänen mielestään järjestää enemmän koulutusta.
– Monet eivät osaa Suomea eivätkä pysty siksi hoitamaan omia asioitaan. Maahanmuuttajilla olisi paljon osaamista, jota Suomen kannattaisi hyödyntää.
Khalil on rakentanut elämänsä Suomeen eikä kaipaa muualle. Päässä viriää monenlaisia suunnitelmia oman yrityksen perustamisesta.
– Haluaisin viedä sähkötekniikkaa Lähi-itään. Ja miksei Suomesta viedä maitotuotteita Qatariin, kuten Englannista? Täällä tuotteiden laatu on tosi korkea, hän kehuu.
Siirtolaisuusinstituutin Tiilikainen on tutkinut pakolaisina Suomeen ja Torontoon tulleiden somalialaisten kokemuksia. Suomessa ja Kanadassa yhteiskuntaan osaksi pääsemisessä on ollut eroja.
– Suomessa esimerkiksi luottamus poliisiin näyttää olevan somalialaisten keskuudessa paljon vahvempi kuin Torontossa, hän kertoo.
Rasistisia ja syrjiviä kokemuksia on silti Suomessakin. EU:n perusoikeusviraston tuoreen tutkimuksen perusteella 45 prosenttia afrikkalaistaustaisista on kokenut Suomessa syrjintää viimeisen vuoden aikana. Se on toiseksi synkin luku koko Euroopassa. Vain Luxemburg kiilaa edelle.
Tiilikaisen mukaan moni toisen polven somalialaisnuori ei koe tulevansa hyväksytyiksi suomalaisena, vaikka suomalaisuus on tärkeä osa heidän identiteettiään.
– He ovat syntyneet Espoossa tai Turussa, mutta silti pidämme heitä maahanmuuttajina. Se on ikävää ja surullista, Tiilikainen sanoo.
Hänen mukaansa olisi tärkeää, että Suomessa asuvat ihmiset voisivat kokea olevansa osallisia yhteiskunnassa taustastaan riippumatta.
– Suomesta lähdetään ja tänne tullaan. Se ilmiö rikastuttaa meitä kaikkia. Toivon, että voisimme jakaa yhteisiä arvoja, tehdä yhdessä työtä Suomen hyväksi.
Sanotaan, että ilmapiiri Suomessa on kiristynyt ulkomaalaisia kohtaan. Prantner ei tätä oikein allekirjoita.
– Yhteiskunnassa on tällä hetkellä aikaisempaa enemmän haasteita kaikilla, myös suomalaisilla, hän muotoilee.
Kymmenessä vuodessa Suomessa on hänen mukaansa tapahtunut valtavasti edistystä.
– Suomi on nyt paljon valmiimpi ottamaan vastaan muualta tulleita, kuin minun muuttaessani tänne.
Tiilikainen on samaa mieltä.
– Suomi on monikulttuurisempi paikka. Ihmiset liikkuvat ulkomailla ja monimuotoisuus tulee koteihin myös internetin kautta, hän sanoo.
Toisaalta taloudellinen tilanne heijastuu maahanmuuttajiin suhtautumiseen.
– Populismin nousu ja julkisesti ääneen lausutut syrjivät kannanotot, maailmanpoliittiset tapahtumat ja terrorismi ovat lietsoneet pelkoa ja vihapuhetta, Tiilikainen lisää.
Miksi muuttaisimme, kun kaikki on täällä niin hyvin?
Kuopiolaisasunnossa Harun hihkuu televisio-ohjelman lopputeksteille. Hänestä kasvaa suomalainen, jolla on rikas kulttuuri- ja kielitausta.
Molemmat vanhemmat puhuvat hänelle äidinkieltään ja keskenään englantia. Pian poika aloittaa suomenkielisessä päiväkodissa.
Perhe vierailee vähintään kerran vuodessa molempien kotimaassa, mutta Suomessa he ovat jäädäkseen.
– Miksi muuttaisimme, kun kaikki on täällä niin hyvin? Prantner huomauttaa.
Vauvan myötä pariskunta on törmännyt ensimmäiseen aitoon haasteeseen: perhe ja sukulaiset ovat kaukana.
– Isovanhempien tukea kasvatukseen kaipaa, Prantner huokaa.
Harun jää vilkuttamaan toimittajien perään. Ehkä hän omaksuu isänsä tavan tervehtiä kaikkia. Sassikaan ei ole lannistunut, vaikka ei ensin saanut vastausta hyvän huomenen toivotuksiinsa.
– Nykyään tervehtivät kaikki, hän hymyilee.
Juttu ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 22.12. Lehden voi tilata täältä .