Ukrainan pääneuvottelija tapaa Yhdysvaltain erityislähettilään torstaina Genevessä
Ukrainan pääneuvottelija Rustem Umjerov tapaa Yhdysvaltain erityislähettilään Steve Witkoffin torstaina, kertoo Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.
Presidentin mukaan tapaaminen on valmistelua seuraaviin Ukrainan, Venäjän ja Yhdysvaltain rauhanneuvotteluihin, jotka on tarkoitus järjestää maaliskuun alussa. Torstain neuvotteluun osallistuu Yhdysvaltojen puolelta Witkoffin ohella myös presidentti Donald Trumpin vävy Jared Kushner.
Umjerovin neuvonantaja on vahvistanut, että tapaaminen järjestetään Sveitsin Genevessä.
Venäjällä Smolenskin alueen kuvernööri Vasili Anohin kertoi keskiviikkoaamuna viestipalvelu Telegramissa ainakin neljän ihmisen kuolleen Ukrainan tekemässä lennokki-iskussa lannoitetehtaaseen. Lisäksi ainakin kymmenen ihmistä haavoittui iskussa.
Lannoitetehdas sijaitsee Dorogobuzhin kaupungissa noin 290 kilometrin päässä Ukrainan rajasta. Anohinin mukaan tehdas valmistaa typpilannoitteita.
Anohinin mukaan pelastushenkilöstö on saanut tehtaalla syttyneen tulipalon hallintaan, mutta läheisen kylän asukkaiden evakuointia harkitaan.
Venäläismedian mukaan typpilannoitetehdas oli Ukrainan iskun kohteena myös viime joulukuussa.