Tutkijat: Vasemmistoliitto empii ideologisessa tienristeyksessä

Vasemmistoliitolla on edessään kiinnostava kevät, kun puheenjohtaja Paavo Arhinmäelle valitaan seuraaja.

Puheenjohtajavalinnassa on käytössä ensimmäistä kertaa neuvoa-antava jäsenäänestys, mutta varsinaisesti johtajavalinta lyödään lukkoon kesäkuun puoluekokouksessa Oulussa.

Puheenjohtajakisaan on toistaiseksi ilmoittautunut vain yksi kandidaatti, ay-taustainen toisen kauden kansanedustaja Jari Myllykoski.

Kisaan odotetaan lähiviikkoina muitakin osanottajia, ja katseet kohdistuvat ennen muuta puolueen näkyviin naiskansanedustajiin Li Anderssoniin, Aino-Kaisa Pekoseen ja Hanna Sarkkiseen.

Kaikki kolme kertoivat STT:lle ilmoittavansa osallistumisestaan viimeistään helmikuussa.

Hämeen vasemmistoliiton piirihallitus kertoi sunnuntaina kannattavansa riihimäkeläisen Pekosen ehdokkuutta puheenjohtajakisassa.

Myllykoski kertoi kiinnostuksestaan puheenjohtajuutta kohtaan jo hyvissä ajoin viime vuonna, ennen kuin Arhinmäki marraskuussa ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta.

Satakuntalaisedustaja kertoo halunneensa haastaa linjan, jolle vasemmistoliitto on Arhinmäen puheenjohtajakaudella päätynyt.

Myllykosken mukaan vasemmistoliitto on ollut Arhinmäen kaudella ”entistä vihreämpi ja entistä miedommin punainen”.

– Puolueen uudistaminen on toteutettu nuorten ihmisten kautta, mutta samalla on unohdettu, että me olemme perinteinen työväenpuolue. Me olemme edenneet uudistusten polulla emmekä ole huolehtineet riittävästi peruskannattajakunnastamme, Myllykoski sanoo.

Kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen suuntaan pyllistää.

Jan Sundberg

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Markku Jokisipilän mukaan Myllykosken lausunnossa heijastuu selvästi vasemmistoliiton tämänhetkinen perusongelma: kannattajakunnan kahtiajako ja siitä juontuva linjanvalinnan vaikeus.

– Tuntuu, että puolueessa on tietynlaista neuvottomuutta tulevaisuuden suhteen. Mihin suuntaan puolueen pitäisi mennä? Pitäisikö lähteä kilpailemaan poliittisen keskikentän äänistä ja mennä yleisen punavihreyden suuntaan vai pitäisikö rohkeasti linjata, että puolue edustaa ainoana eduskuntapuolueena laitavasemmistoa, Jokisipilä hahmottelee.

Helsingin yliopiston valtio-opin professori Jan Sundberg muistuttaa, että vihreyden ja perinteisten duunariarvojen yhdistäminen ei suinkaan aina ole yksinkertaista. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuminen saattaa pahimmillaan heikentää teollisuuden toimintaedellytyksiä ja viedä työpaikkoja.

– Kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen suuntaan pyllistää, Sundberg summaa.

Jokisipilä uskoo, että uusi puheenjohtaja löytyy kaksikosta Li Andersson – Aino-Kaisa Pekonen.

Naispuheenjohtajan puolesta puhuu Jokisipilän mukaan sekin, että tällä hetkellä vain yhdellä eduskuntapuolueella, kristillisdemokraateilla, on naisjohtaja.

Puolueen eduskuntaryhmää johtava, toista kautta eduskunnassa istuva Pekonen on ensimmäistä kauttaan istuvaa Anderssonia kokeneempi, mutta Jokisipilän mukaan Anderssonin etuna on sujuva mediaesiintyminen.

Toisaalta Pekosen lähihoitajatausta voi vedota moniin vasemmistoliittolaisiin Anderssonin akateemista taustaa paremmin.

Kuka tahansa puheenjohtajaksi nouseekin, piisaa hänellä Jokisipilän mukaan roppakaupalla töitä vasemmistoliiton tasaisesti laskeneen kannatuskäyrän kääntämisessä. Joka tapauksessa edessä on mielenkiintoinen puheenjohtajavalinta.

– Nyt luodataan puolueen ideologista ydintä, Jokisipilä tiivistää.