Tammikuu oli Lapissa kylmin lähes 40 vuoteen – lunta oli monin paikoin harvinaisen vähän
Lapissa oli tammikuussa tuntureita lukuun ottamatta harvinaisen kylmää, kertoo Ilmatieteen laitos.
Lapissa koettiin kylmempi tammikuu monin paikoin viimeksi vuonna 1987. Kuukauden alin lämpötila oli Savukoskella 9. tammikuuta mitattu 42,8 pakkasastetta. Lukema on kolmanneksi kylmin Suomessa 2000-luvulla.
Tammikuussa oli Ilmatieteen laitoksen mukaan tavanomaista kylmempää koko maassa. Kuukauden keskilämpötila vaihteli lounaissaariston –2 asteesta Lapin runsaaseen 20 pakkasasteeseen.
Sademäärät jäivät tammikuussa monin paikoin harvinaisen tai poikkeuksellisen pieniksi. Suuressa osassa maata tammikuun sademäärä oli 10 millimetrin molemmin puolin, mikä on noin neljäsosa tavanomaisesta.
Kuukauden sademäärä vaihteli Utsjoen 2,8 millimetristä Ahvenanmaan Jomalabyn 56,4 millimetriin. Erityisen vähäsateista oli maan keskiosassa, jossa usealla havaintoasemalla oli mittaushistorian vähäsateisinta.
Vähäsateisuus näkyi lumensyvyyksissä. Maan keskiosassa lumen määrä oli 10–30 senttimetriä keskiarvojen alapuolella. Ilmatieteen laitoksen mukaan vähälumisimmilla alueilla on tähän aikaan vuodesta ollut viimeksi vähemmän lunta vuonna 2014. Lumensyvyys oli keskiarvojen yläpuolella ainoastaan Keski-Lapissa.
Myös auringonpaistetunteja kertyi koko maassa tavanomaista vähemmän.
Kylmä sää on jatkunut helmikuun puolellakin. Sunnuntain ja maanantain välinen yö oli usealla havaintoasemalla maan etelä- ja keskiosassa tämän talven kylmin, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki.
Kainuun Suomussalmella mitattiin yli 34 astetta pakkasta, ja Uudellamaalla Vihdissä pakkasta oli 31 astetta.
Kipakat pakkaset jatkuvat vielä alkuviikolla. Rauhamäen mukaan maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on maanantaina 15 ja 20 pakkasasteen välillä.
– Lapissa on tänään selkeästi lauhempaa. Siellä ollaan siinä 15 pakkasasteessa, Rauhamäki kertoo STT:lle.
Tiistain puolella sää voi jo alkaa lauhtua Etelä- ja Keski-Suomessa pilvisyyden runsastumisesta riippuen. Lämpötilat ovat kylmimmillä alueilla edelleen lähellä 20:tä pakkasastetta.
– Kylmimmät paikat ovat päivän aikana Kainuun tietämillä, missä on viime yönäkin ollut vilpoista.
Pilvisyys vaikuttaa keskiviikon lämpötilojen ennusteeseen. Maanantaiaamun ennusteen mukaan lämpötilat saattavat keskiviikkona laskea hieman tiistain lukemista.
Pörssisähkö on ollut alkuvuodesta kallista paitsi pakkasten takia myös tuulivoimaloiden jäätymisen ja tyynen sään vuoksi. Maanantaina pörssisähkön verollinen keskihinta on runsaat 38 senttiä kilowattitunnilta.
Kallein tuntihinta on vajaat 56 senttiä päivällä kello 12:n ja yhden välillä.
Rauhamäen mukaan tulevat päivät eivät tuo helpotusta hintoihin.
– Tuulivoimalat ovat enimmäkseen lännen puolella, mutta tuuli on tänään voimakkainta maan itäosassa. Heikot tuulet ovat jatkumassa alkuviikon ajan.
Sää on alkuviikolla poutainen ja lumisateet vähäisiä. Rauhamäen mukaan lumikertymät jäävät melko mitättömiksi.
Pakkasvaroitus on voimassa maanantaina maan etelä- ja keskiosissa lukuun ottamatta Ahvenanmaata.