Tutkija uudessa kirjassa: Mauno Koivisto noteerattiin Neuvostoliitossa jo ennen vuoden 1981 presidentinvaalikampanjaa
Käsitys, jonka mukaan Mauno Koivisto olisi ollut vuoden 1981 presidentinvaalikampanjan aikaan tuntematon kortti Neuvostoliitossa, on väärä.
Näin toteaa valtiotieteiden maisteri Juho Ovaska juuri ilmestyneessä kirjassaan Mauno Koiviston idänkortti. Sotamiehestä presidentiksi (Otava).
– Koivisto oli jo toimiessaan 1960-luvulla valtiovarainministerinä ja pääministerinä tavannut korkeinta neuvostojohtoa eli presidentti Nikolai Podgornyin ja pääministeri Aleksei Kosyginin. Joten kyllä hänet varmasti tunnettiin Neuvostoliitossa 1960-luvulta lähtien, hän sanoo.
Koivisto oli 1970-luvulla vuosia pois päivänpolitiikasta, mutta ei Ovaskan mukaan kuitenkaan vaipunut itänaapurissa unholaan.
Tuolloin Suomen Pankin pääjohtajana toimiessaan Koivisto nimittäin teki virkamatkoja Neuvostoliittoon.
Nämä matkat ovat Ovaskan mukaan yhä aika lailla mysteeri.
– Tiedossa ei ole, tapasiko hän siellä muitakin kuin virkaveljiään.
Paavo Lipponen puolestaan kertoo omissa muistelmissaan todenneensa vuonna 1968 omalle KGB-kontaktilleen, että Koivisto on seuraava Suomen presidentti, jos vasemmisto kykenee tekemään yhteistyötä.
– Eli jos Neuvostoliittoon on mennyt jatkuvasti tämänsuuntaisia viestejä jo 1960-luvulla ja 1970-luvun alusta, kun Kekkosen jatkaminen 1974 jälkeen oli avoinna, niin kyllä Koivisto oli nostettu spekulaatioissa siellä varsin korkealle, Ovaska sanoo.
Mitkään lähteet eivät viittaa siihen, että Neuvostoliitossa olisi todella haluttu Karjalaisesta Suomen presidentti.
Juho Ovaska
Ovaska torjuu ajatukset, joiden mukaan Neuvostoliitto olisi halunnut nimenomaan Ahti Karjalaisen presidentiksi Kekkosen jälkeen.
– Tällaiset ajatukset olivat lähtöisin ennen kaikkea suomalaisista vaikuttajista. Mitkään lähteet eivät viittaa siihen, että Neuvostoliitossa olisi todella haluttu Karjalaisesta Suomen presidentti, tai että häntä edes olisi pidetty kovin realistisena vaihtoehtona.
Tämä käy Ovaskan mukaan ilmi esimerkiksi Kekkosen päiväkirjamerkinnöistä jo kevätkesällä 1979 Karjalaisen jäädessä kiinni rattijuopumuksesta.
– Jälkimainingeissa (KGB-upseeri ja ministerineuvos Neuvostoliiton Helsingin-lähetystössä) Viktor Vladimirov totesi suomalaisseurueelle, jossa oli mukana muun muassa keskustalainen merkkivaikuttaja Eino Uusitalo, että Karjalainen on nyt menetetty tapaus.
Kesäkuussa 1981 NKP:n pääsihteeri ja Neuvostoliiton presidentti Leonid Brezhnev valitteli Karjalaisen taipumusta langeta skandaalitilanteisiin.
– Nämä ovat sellaisia viitteitä, että Moskovassa ymmärrettiin Karjalaisen junan ajaneen ohi.
Presidenttinä Koiviston ulkopoliittista ajattelua ohjasi Ovaskan mukaan suurvaltakeskeisyys.
Sen mukaan suurvalloilla oli varaa päättää, minkälaista ulkopolitiikkaa ne tekevät, ja pienemmät maat Suomi mukaan lukien joutuvat sovittamaan oman toimintansa ympäristön mukaan.
Koiviston ulkopoliittiset perusajatukset olivat samanlaiset kuin Kekkosella, mutta menetelmät olivat Ovaskan mukaan erilaiset. Kekkonen toimi usein näyttävästi, Koivisto pääasiassa kulisseissa.
Koivisto esimerkiksi välitti viestejä suurvaltojen, varsinkin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen johtajien välillä.
– Neuvostoliiton johtajat pyysivät viemään viestejä myös Britanniaan. Siellä ja Yhdysvalloissa oltiin lisäksi kiinnostuneita, mitä Koivisto tiesi Neuvostoliitosta ja sen johtajista, Ovaska kertoo.