Tuntemattomasta Juha Sipilästä tuli keskustan puheenjohtaja kymmenen vuotta sitten – "Onnistui paremmin pääministerinä kuin puoluejohtajana"
Aplodit olivat huumaavat. Ensimmäisen kauden kansanedustaja Juha Sipilä seisoi kesäkuussa 2012 puoluekokouslavalla Rovaniemellä kukkakimppu kädessään ehkä hieman hämmentyneen oloisena itsekin.
Hänet oli juuri valittu keskustan puheenjohtajaksi.
Suurelle yleisölle Sipilä oli täysin tuntematon. Keskustan jäsenkirja hänellä oli ollut taskussaan vasta pari vuotta. Kansanedustajana hän oli toiminut vain vuoden.
Kiitospuheenvuoroissaan hän muisti erikseen jokaista puheenjohtajavaalin kilpakumppaniaan.
– Meidän ykköstehtävämme on lähteä täältä yhtenäisenä, Sipilä kiteytti ensiviestinsä keskustaväelle.
Se lupasi hyvää, sillä puolue oli riitojen repimä. Keskusta oli saanut vain vuotta aiemmin mojovan vaalitappion. Sitä olivat edeltäneet vaalirahakohu ja muut pitkän pääministerikauden sotkut. Mari Kiviniemen luopuminen puheenjohtajakisasta oli sekin tapahtunut riitojen kautta.
Ja hyvältä keskustan meno alkoikin näyttää, kun Sipilän puheenjohtajakausi hyrähti käyntiin.
Kannatusalhon riivaama puolue sai jo lokakuun 2012 kuntavaaleissa rohkaisevan hyvän tuloksen. Räsymatoilla koristetut vaalimainokset julistivat, että on kotiintulon aika.
Puolisen vuotta myöhemmin toukokuussa 2013 keskusta ponkaisi Ylen gallupeissa ykköseksi ja pysytteli siellä muutaman kuukauden poikkeusta lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti eduskuntavaaleihin 2015 saakka.
Suurimmillaan puolueen kannatus Ylen gallupeissa oli tammikuussa 2015, jolloin lukemat näyttivät peräti 26,8 prosentin suosiota.
Mitä oikein tapahtui? Kuinka tällainen kannatusnousu vuoden 2011 syvästä kriisistä oli mahdollinen?
– Aika paljon tätä voi selittää sillä, että Sipilän profiili vaikutti juuri oikealta keskustan silloiseen tilanteeseen, politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta sanoo.
Sipilän kaltaiselle hahmolle oli momentum, kuten luonnehtii valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta.
Sekä Vuorelman että Ruostetsaaren mukaan Sipilän etu oli mielikuva politiikan ulkopuolelta tulevasta hahmosta. Hän ei kantanut aiempien kohujen ja riitojen taakkaa kuten moni muu.
Sipilä profiloitui yritysjohtajan taustansa vuoksi alusta alkaen myös talousosaajana. Vuorelman mukaan se näkyi nopeasti keskustan politiikassa. Valtiontalouden kuntoon laittamisesta tuli puolueen ykköskärki.
Se sopi ajan pirtaan. Suomella ei mennyt taloudessa ja työllisyydessä hyvin. Valtion velka kasvoi kasvamistaan, mutta Kataisen ja Stubbin hallitusten meno oli sekavaa eikä päätöksiä tahtonut tulla.
– Sipilällä oli siihen tilanteeseen tarjottavanaan uskottava vaihtoehto. Hänellä oli myös monia selkeitä lupauksia, jotka osuivat äänestäjiin, kuten sääntö-Suomen tai ministerien määrän karsiminen, Vuorelma pohtii.
Myös Sipilän tapa esitellä kakkaroitaan ja pureksia monimutkaiset asiat insinöörimäisen yksinkertaisiksi kokonaisuuksiksi tehosivat suomalaisiin. Sipilä näyttäytyi eräänlaisena vastavoimana pitkään politiikassa toimineille ja heidän jargonilleen.
Huippuhetki koitti kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Keskustasta tuli eduskunnan suurin puolue ja Sipilästä pääministeri.
Tyytyväisyyden hyrinän keskustan sisällä saattoi miltei kuulla. Ensimmäiset harmin aiheet ilmenivät kuitenkin nopeasti.
Ruostetsaaren mukaan Anne Bernerin nimittäminen liikenne- ja viestintäministeriksi oli jälkikäteen ajateltuna Sipilältä virhe, joka herätti närää keskustan sisällä.
– Berner pääsi tavoiteltuun asemaan ikään kuin ohituskaistalta. Hänet myös miellettiin hyvin oikeistolaiseksi.
Pääministerikauden edetessä pettymyksen aiheita ilmeni lisää: tuli taksiuudistusta, kiky-sopimusta, koulutusleikkauksia. Sote näytti aluksi etenevän, mutta sekin romuttui lopulta.
Pettymys ei jäänyt vain keskustaan. Vuorelman mukaan Sipilän hallitus laittoi heti alkutaipaleellaan liikkeelle tyytymättömyyttä monella eri sektorilla. Syntyi negatiivisten mielikuvien kierre, joka ei hevillä laantunut.
– Hallitus ei ollut kovin montaa kuukautta vallassa, kun alkoi tulla isoja mielenosoituksia. Vastassa oli myös yhtenäinen oppositio, joka pyrki todella voimakkaasti leimaamaan hallituksen politiikan miesvaltaiseksi ja oikeistolaiseksi. Tätä epäluottamuksen mielikuvaa Sipilän olisi ehkä pitänyt osata ennakoida paremmin, Vuorelma sanoo.
Gallupeissa meni kuitenkin alkuun hyvin. Keskusta pysyi Ylen gallupeissa ykkös- tai kakkospuolueen asemassa aina kevääseen 2017 saakka.
Kannatuksen kääntyminen laskusuuntaiseksi osuu jokseenkin yhteen niin sanotun Yle-gaten kanssa. Ylen Terrafame-uutisointiin liittyvä kohu henkilöityi nimenomaan Sipilään. Se kuvastaa osaltaan Sipilän mediasuhdetta, joka oli Vuorelman ja Ruostetsaaren mukaan vaikea.
Keskustassa julkisuus koettiin epäoikeudenmukaiseksi.
Tutkijat kuitenkin painottavat, ettei Sipilän mediasuhde ollut sen vaikeampi kuin monella muullakaan johtavalla poliitikolla. 2000-luvulta voi mainita esimerkiksi Alexander Stubbin tai Matti Vanhasen, jotka olivat pääministerikausiensa aikana paljon otsikoissa – eivätkä aina niin positiivisissa.
Ruostetsaaren mukaan pääministeriyden julkisuus saattoi tulla Sipilälle yllätyksenä.
– Hän ehti tottua oppositioaikana myönteiseen julkisuuteen, jossa hän toimi median kanssa yhdessä vallan vahtikoirana. Asetelma muuttui, kun Sipilästä tuli pääministeri.
Vuorelma arvelee, että Sipilän alkukauden positiiviset mielikuvat politiikan ulkopuolisesta henkilöstä kääntyivät lopulta häntä vastaan.
Vuoden 2019 eduskuntavaalit olivat lopulta keskustalle murskaava katastrofi.
Ruostetsaaren mukaan se kiteyttää Sipilän kauden perinnön. Professorin mielestä Sipilä onnistui paremmin pääministerinä kuin puoluejohtajana. Pääministerikauden onnistumiseksi hän laskee muun muassa työllisyysasteen nostamisen ja velkaantumisen taittamisen.
Keinot niiden toteuttamiseen olivat kuitenkin äänestäjien mielestä liian kovia.
– Keskusta koki Sipilän johdolla ison nousun ja vaalivoiton, mutta myös rökäletappion. Siitä seurasi puolueelle syvä identiteettikriisi, joka ei ole selvinnyt vieläkään.
Vuorelma on samoilla linjoilla. Hän kuitenkin huomauttaa, että keskustan sisällä Sipilän perintö on paljon moninaisempi kuin aina ymmärretään. Pääministerikauden politiikka herätti paljon kipuilua, mutta jälkikäteen Sipilän kautta myös arvostetaan ja siitä kerrotaan myös positiivista puolta.
Viime vuosina Sipilälle on välillä kaivattu eräänlaista kunnianpalautusta.
Nykyinen hallitus on joutunut ottamaan hyvin paljon velkaa koronakriisin hoitamiseen ja Ukrainan sodan myötä myös puolustusmenojen kasvamiseen. Hallituksen talouspolitiikka on muutenkin ollut tällä vaalikaudella avokätisempää.
Moni kokee, ettei se olisi ollut mahdollista, jos Suomen taloutta ei olisi laitettu Sipilän kaudella kuntoon.
Vuorelman ja Ruostetsaaren mukaan näkemyksessä on perää.
– Sanoisin, että Sipilän hallitus antoi talouspoliittisia eväitä Rinteen ja Marinin hallituksille, Ruostetsaari summaa.
Vuorelman mukaan Suomi olisi saattanut varsinkin koronakriisin hoidossa joutua paljon vaikeampaan tilanteeseen ilman Sipilän kaudella tehtyjä talouspoliittisia uudistuksia.
Vuorelma huomauttaa, että tällä vaalikaudella talouskeskustelu on hautautunut pandemian ja sodan alle. Ongelmat eivät kuitenkaan ole kadonneet minnekään. Sipilän paljon esillä pitämät aiheet palaavat ennen pitkää julkiseen keskusteluun, tutkija arvelee.
– Kestävyysvaje ja velkaantumisaste ovat Suomelle jatkuvasti akuutteja ongelmia, joita ei ole vielä ratkaistu. Mielenkiinnolla odotan, nousevatko ne isoiksi teemoiksi vuoden päästä koittavissa eduskuntavaaleissa.
Juttu on alunperin julkaistu kesäkuun Suomenmaassa. Lehden voit tilata täältä.
