Toiminnanjohtaja: CMI:hin ei kohdistunut ulkopuolista painostusta al-Taeen tapauksen vuoksi

Eduskunta

Kansanedustaja Hussein al-Taeen (sd.) vanhoista kirjoituksista noussut kohu sai hänen aiemman työnantajansa, konfliktinratkaisujärjestö CMI:n miettimään uudelleen omia prosessejaan.

Toiminnanjohtaja Tuija Talvitie kertoo, että tapausta selvittäessään järjestö toimi hyvässä uskossa ja pimittämättä tietoja, mutta jälkikäteen katsottuna myös virheitä tuli tehtyä.

Talvitie korostaa, että CMI:n olisi pitänyt suhtautua asiaan heti alkuvaiheessa sen vaatimalla vakavuudella.

– On opittu se, että jokainen pienikin, mahdollisesti kriisiin johtava asia on otettava vakavasti, Talvitie sanoo.

Huhtikuussa vaalien jälkeen julkisuuteen nousi al-Taeen Facebook-viestejä, jotka erosivat selkeästi linjasta, jolla hän oli julkisuudessa viimeisimmän lähes viiden vuoden ajan kommentoinut terrorismia ja Lähi-idän tilannetta CMI:n asiantuntijana.

STT oli yrittänyt selvittää al-Taeen kirjoituksista otettujen kuvakaappausten todenmukaisuutta jo viime vuonna. Silloin CMI väitti viestien olevan väärennettyjä.

Al-Taee tunnusti kuvakaappausten aitouden huhtikuun lopulla. Tunnustus oli Talvitien mukaan CMI:lle helpotus, ja sen jälkeen tilannekuva kirkastui huomattavasti.

– Siihen asti siinä oli aikamoista epävarmuuden aikaa, koska varsinaisesti meillä CMI:ssä ei ollut syytä epäillä Husseinia yhtään mistään.

Talvitien mukaan CMI:hin ei kohdistunut ulkopuolista painostusta esimerkiksi rahoittajatahojen puolelta tapauksen vuoksi.

CMI:tä rahoitetaan sekä julkisista että yksityisistä varoista. Päärahoittaja on Suomen valtio noin 44 prosentin osuudella.

– Ei tullut painostusta. Ainakaan minun korviini ei sellaista kantautunut ollenkaan. Muutama hämmentynyt kommentti, mutta hyvin ymmärtäväisesti ihmiset suhtautuivat tähän.