Tiedustelu venäläistappioista: Mykistävä mittakaava
Ukrainan sodassa kaatuneiden tai haavoittuneiden venäläissotilaiden määrä on todennäköisesti saavuttanut 500 000 rajapyykin.
Asiasta kertoo Britannian puolustusministeriö. Sen mukaan Venäjän miestappiot ovat säilyneet korkealla tasolla vuoden 2024 aikana, ja esimerkiksi toukokuussa keskimääräinen uhriluku ollut noin 1200 päivässä. Luku on korkein koko vuoden 2022 helmikuussa alkaneen sodan aikana.
Brittitiedustelun mukaan suuret uhriluvut heijastelevat Venäjän käymää kulutussotaa laajalla rintamalla eri puolilla etulinjaa.
– On hyvin epätodennäköistä, että suurin osa sotilaista saa hyvin rajallisen koulutuksen eivätkä he osaa suorittaa monimutkaisia hyökkäysoperaatioita, puolustusministeriö kertoo viestipalvelu X:ssä.
Koska joukot ovat huonosti koulutettuja, Venäjä lähettää yhä uusia, maltillisen kokoisia joukkoja yrittäessään heikentää Ukrainan puolustusta. Taktiikka vaatii paljon uhreja.
Venäjä yrittää paikata tappioitaan rekrytoimalla jatkuvasti lisää sotilaita. Britanniassa uskotaankin, ettei Venäjä kykene muodostamaan kyvykkäämpiä joukkoja, sillä taistelijoita kaatuu niin kovalla tahdilla.