Terveyttä hoidettiin ennen todella kyseenalaisilla tuotteilla – Eben Byers joi radioaktiivista vettä, kunnes hänen leukansa putosi
Nykyään kukaan ei tarkoituksellisesti levitä radioaktiivisia aineita kasvoilleen, mutta ennen atomiaikaa 1930-luvulla radioaktiivisuuden vaaroja ei vielä täysin ymmärretty
Salaperäisen uuden energiamuodon, jonka ranskalainen fyysikko Henri Becquerel löysi vuonna 1896, nähtiin ensin sisältävän myyttisiä voimia.
– Ennen kuin ihmiset alkoivat pelätä radioaktiivisuutta, he näyttivät tietävän siitä vain sen, että se sisälsi energiaa, kertoo Georgetownin yliopiston säteilylääketieteen apulaisprofessori Timothy J. Jørgensen CNN:lle.
Esimerkiksi radiumia sisältävät kylpysuolat oli tarkoitettu hermoston häiriöihin, unettomuuteen, yleiseen heikkouteen, niveltulehdukseen ja reumaan.
Tho-Radia -nimisen kasvovoiteen väitettiin perustuvan ” tohtori Alfred Curien kaavaan”. Vaikka kyseessä oli oikea ja todellinen lääkäri, hänellä ei ollut mitään yhteyttä kuuluisaan fyysikkojen ja kemistien Curie-perheeseen, joka voitti yhteensä neljä Nobelin palkintoa.
Radioaktiivisen hammastahnan valmistaja väitti puolestaan tuotteensa lisäävän ”hampaiden ja ikenien puolustuskykyä”. Radium-käsienpuhdistusaineen mainostettiin ”poistavan nopeasti rasvan, maalin, tervan, ruosteen ja kaikki muut värimuutokset ärsyttämättä ihoa”.
Kun ensimmäiset radioaktiiviset kulutustuotteet tuotiin markkinoille 1900-luvun alussa, radioaktiivisuus oli tieteessä aivan uutta. Becquerel sai kunnian löydöstä, mutta puolalais-ranskalainen tutkija Marie Curie lanseerasi termin ”radioaktiivisuus” vuonna 1898.
Radium oli niin suosittua kuluttajamarkkinoilla, että monet tuotteet väittivät olevansa radioaktiivisia, vaikka ne eivät sitä olleetkaan. Ajatus siitä, että radioaktiivisten elementtien lisäämisellä jokapäiväisiin tuotteisiin saataisiin hyötyjä, osoittautui katastrofaalisesti virheelliseksi.
Radioaktiivisista voiteista ei ollut suurta haittaa, mutta jotkut sisäisesti nautittavaksi tarkoitetut tuotteet osoittautuivat tappaviksi. Suosittua radiumia sisältävää Radithor-energiajuomaa mainostettiin rohkeasti ”parannuskeinona eläville kuolleille”, ja sen luvattiin auttavan erilaisiin vaivoihin diabeteksesta seksuaaliseen kyvyttömyyteen.
Kyseinen ”ihmelääke” tappoi vuonna 1932 kuuluisimman puolestapuhujansa, amerikkalaisen seurapiirijulkkiksen ja urheilijan Eben Byersin, joka tuli tunnetuksi siitä, että hän joi jopa kolme pulloa Radithoria päivittäin vuosien ajan. Byersin kuoltua Wall Street Journal julkaisi otsikon: ”Radiumvesi toimi hyvin, kunnes hänen leukansa irtosi.”
Byers ei ollut ensimmäinen säteilytuotteiden uhri. 1920-luvun puolivälissä muotiin tulivat radiumkellot, joiden käyttämiseen ei liittynyt suurta riskiä. Kellotehtaiden työntekijät kärsivät kuitenkin kauhistuttavista terveysvaikutuksista.
Radioaktiivisen maalin levittäminen kellotauluihin oli tarkkuutta vaativa tehtävä, jota pidettiin naisten työnä. ”Radiumtyttöinä” tunnettuja työläisiä neuvottiin pitämään työssään käyttämiä pieniä siveltimiä huulillaan. Ajan myötä he alkoivat kärsiä ”radiumleukana” tunnetusta tilasta, koska toistuvat pienet radiummäärät aiheuttivat kasvoluihin nekroosin.
Vuonna 1938 voimaan tullut Yhdysvaltain liittovaltion elintarvike-, lääke- ja kosmetiikkalaki kielsi harhaanjohtavat pakkaukset, mikä vaikeutti useimpien radioaktiivisten tuotteiden mainostamista. Kiinnostus kyseisiin tuotteisiin oli alkanut hiipua muutenkin.
Muutamat markkinoille jääneet tuotemerkit poistivat aktiiviset ainesosat, minkä jälkeen tuotteet olivat radioaktiivisia pelkästään nimellisesti.
Lähde: CNN