Tämä dramaattinen tapahtumaketju jäi 30 vuotta sitten järkyttävän suuronnettomuuden varjoon
Viikonloppuna tuli kuluneeksi tasan 30 vuotta Norjassa laajasti tunnetusta Torpin panttivankikriisistä, joka johti aikanaan yhden henkilön kuolemaan.
Etelä-Norjassa 28.–29. syyskuuta 1994 sattunut tapahtumaketju ei ole muualla kovin hyvin tunnettu, sillä se tapahtui yhtä aikaa autolautta Estonian uppoamisen kanssa. Maailman huomio keskittyi tuolloin Itämeren järkyttävän suuronnettomuuden seurantaan eivätkä Torpin tapahtumat saaneet laajaa näkyvyyttä.
Panttivankikriisin tapahtumat alkoivat Larvikin pikkukaupungista Etelä-Norjasta 28. syyskuuta 1994 vastaisena yönä. Kaksi ruotsalaista ryöstäjää murtautui paikalliseen postikonttoriin.
Aamulla ryöstäjät pakottivat töihin saapuneen postin työntekijän avaamaan konttorin kassakaapin. Naispuolisen työntekijän he jättivät sidottuna postikonttoriin.
Pakomatkallaan ryöstäjät ottivat panttivangiksi ensin yhden poliisin. Ryöstäjät kuljettivat poliisin läheiseen omakotitaloon, jossa asuvan pariskunnan he ottivat myös panttivangikseen.
Dramaattisten tapahtumien aikana ryöstäjät kävivät poliisien kanssa neuvotteluja panttivangiksi kaapatun naispoliisin radiopuhelimella. He vaativat muun muassa rahaa ja mahdollisuutta paeta lentokoneella Norjasta.
Tapahtumaketju kärjistyi Torpin lentokentällä, jonne ryöstäjät saapuivat yhdessä panttivankikolmikon kanssa. Lentokentällä ryöstäjät ottivat vangikseen vielä yhden poliisin.
Panttivankikriisi laukesi, kun poliisin erikoisjoukot ampuivat toisen ryöstäjistä. Toisen poliisit saivat vangittua. Kukaan panttivangeista ei loukkaantunut.
Torpin tapahtumista julkaistiin vuonna 2005 tositapahtumiin pohjautuva elokuva Deadline Torp. Se on katsottavissa kaksiosaisena norjankielisenä sarjana Norjan yleiradioyhtiön NRK:n sivuilla.