Taivaallinen vastaanotto toi kaunokirjallisuuden Finlandian Jukka Viikilälle jo toistamiseen – "Fiktio on aina omakohtaista"

Kirjallisuus

Hämmentävä tilanne, sanoo kirjailija Jukka Viikilä.

Viikilästä (s. 1973) tuli keskiviikkona kolmas kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla kahdesti palkittu kirjailija. Tänä vuonna palkinnon saanut Taivaallinen vastaanotto (Otava) on Viikilän toinen romaani. Hän voitti Finlandian myös vuonna 2016, tuolloin esikoisromaanillaan Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus).

Viikilä on koulutukseltaan dramaturgi. Hän aiempaan tuotantoonsa kuuluu muun muassa runoteoksia. Kun Finlandia tuli ensimmäisestä romaanista, esiin nousivat kysymykset palkinnon mahdollisesti mukanaan tuomista kirjallisista paineista. Viikilä kuitenkin koki Finlandian ennemminkin mandaattina.

–  Ei se kirjallisia paineita rakentanut. Kun palkintovuoden hässäkkä rauhoittui, tuli levollisuutta, varmuutta. Tuntui, että on jotenkin oikealla tiellä, että omalla kirjoittamisella on merkitystä. Siitä oli hyvä jatkaa, Viikilä kuvailee STT:lle.

Palkinnon jälkeen Viikilä julkaisi ”kevyeksi välisoitoksi” kuvaamansa lyhyiden tarinoiden kokoelman Suomalainen vuosi. Kustantaja vaihtui Otavaan.

Finlandian myötä sateli työtarjouksia, joihin Viikilä tarttuikin innolla. Aikaa uuden kirjan kirjoittamiselle ei juuri ollut. Sitten tuli vuoden 2018 syksy ja rakenteellisesta läppäviasta johtunut sydänleikkaus.

Tavallaan leikkaus mahdollisti Taivaallisen vastaanoton kirjoittamisen, Viikilä sanoo. Hän luopui muista kirjoitustöistään antaakseen aikaa toipumiselle. Vuoden 2019 ensimmäisestä päivästä lähtien hän työsti uutta romaaniaan joka päivä.

Akvarelleja Engelin kaupungista -romaani koostuu arkkitehti Carl Ludvig Engelin kuvitteellisista päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1816–1840. Saksalaisarkkitehti näkee piirtämiensä rakennusten nousevan Helsingin Senaatintorin ympärille, mutta ikävöi Berliiniä.

Taivaallisessa vastaanotossa eletään nyky-Helsingissä. Lukijan eteen avautuu mosaiikki, jossa katkelmat Jan Holm -nimisen kirjailijan teoksesta limittyvät sen monien lukijoiden tulkintoihin ja havaintoihin. Viikilän mukaan kyseessä onkin pitkälti kirja kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta.

–  Se on tavallaan alusta maailman kielellistämisen pohdiskelulle, Viikilä luonnehtii.

Hän näkee romaaneissaan paljon analogisuutta, yhteneväisyyttä.

–  Edellinen kirja puolestaan oli taiteen tekemisen pohdiskelun alusta.

Oman koukkunsa lukijalle heittää se, että Taivaallisen vastaanoton fiktiivisen kirjailija Holmin elämän tapahtumat muistuttavat monilta osin Viikilän omaa elämää.

Holm on saanut Finlandian Engelin elämää kuvaavasta kirjastaan, hänellä on Maija-niminen puoliso ja hän toipumassa avosydänleikkauksesta.

Voidaan siis puhua autofiktiosta. Se on kirjallisuudessa vahvana virtaava trendi, jossa kirjoittajan luomaan fiktioon yhdistyy omaelämäkerralliselta vaikuttavia aineksia.

Viikilä ei lähtenyt luomaan autofiktiivistä teosta. Hän halusi kuitenkin kirjoittaa omaan sydänleikkaukseensa liittyvistä havainnoista. Ne löysivät paikkansa, kun hän keksi kirjoittaa havainnot kirjan sisällä olevaan Holmin kirjaan. Näissä katkelmissa äänessä on minäkertoja, kuten autofiktiossa yleensä.

Viikilälle keskeistä on, että kirjan rakenteessa näitä autofiktion piiriin luettavia havaintoja kommentoidaan muista näkökulmista, Holmin teosten lukijoiden äänellä.

Hän puhuu ennemmin omakohtaisuudesta kuin autofiktiosta.

–  En ole etsinyt määritelmiä autofiktiolle tai ollut siitä erityisen kiinnostunut. Tiedän, että kirjan on myös tulkittu opponoivan autofiktiobuumia, mutta siitä tästä ei ole kyse.

Sitä paitsi fiktio on aina omakohtaista ja kertoo myös kirjoittajastaan, Viikilä muistuttaa. Silloinkin, kun kirjoitetaan keksittyjen päähenkilöiden kautta.

Syitä autofiktiivisen kirjoittamisen suosiolle Viikilä löytää useita. Yksi niistä on havaintojen tarkkuus, joka kielellisen tarkkuuden lisäksi on Viikilälle hyvän tekstin keskeisiä piirteitä. Havainnon tarkkuutta voi auttaa, jos kirjoittaa läheltä itseään.

–  Olen itsekin kirjoittamisen opettajana joskus ehdottanut tällaista lähestymistapaa.

Oma elämä on se, mistä lopulta kokemusperäisesti eniten tietää, Viikilä sanoo.

Toinen syy voi olla viime vuosien keskustelu siitä, kenen tarinoita kirjallisuudessa ylipäätään kerrotaan.

–  Yleinen keskustelu ehkä kannustaa olemaan kirjoittamatta liikaa muiden tarinoita. Että annetaan ihmisten kirjoittaa omat tarinansa, hän pohtii.

Finlandia-palkinto perustettiin vuonna 1984. Aiemmat kaunokirjallisuuden tuplapalkitut ovat Bo Carpelan vuosina 1993 ja 2005 sekä Olli Jalonen vuosina 1990 ja 2018.

Voittajan valitsi tänä vuonna elokuvaohjaaja Zaida Bergroth. 30  000 euron arvoiset Finlandia-palkinnot jakaa Suomen Kirjasäätiö.

Toisen Finlandia-palkinnon vastaanottamiseen liittyy Viikilän mukaan uudenlaista hämmennystä. Hän on varautunut siihen, että valinta saattaa nostattaa myös jonkinlaista kritiikkiä, onhan hänen edellisestä Finlandiastaan vain viisi vuotta aikaa.

Kokemus aiemmasta kirjailijan Finlandia-vuodesta auttaa kuitenkin siinä, että omia voimavaroja ja tarjoutuvia työmahdollisuuksia pystyy arvioimaan paremmin.

–  Ajattelen varmaankin omaa hyvinvointiani enemmän kuin edellisellä kerralla. Haluan myös päästä nopeammin kiinni uuteen kirjaan, jonka kirjoittamisen olen jo aloittanut.

Taivaallisen vastaanoton vastaanotto on Viikilän mukaan ollut, no, taivaallinen.

–  Olen todella kiitollinen siitä ylenpalttisesta suopeudesta, jolla kirjaan on suhtauduttu.

Hän aikoo kuitenkin kääntää katseensa tästä kirjasyksystä tulevaisuuteen.

Kauno-Finlandian saajaksi olivat ehdolla myös Joel Elstelän Sirkusleijonan mieli (WSOY), Rosa Liksomin Väylä (Like), Marjo Niemen Kuuleminen (Teos), Matias Riikosen Matara (Teos) ja Pirkko Saision Passio (Siltala).