Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto Osmo Tapio Räihälälle – Nykymusiikkia pohtiva teos on "ansiokas sukellus (nyky)taiteeseen"
Onko taidemusiikin ekosysteemi häiritsevän rajoittunut, jos suuri joukko ihmisiä ei koe olevansa tervetullut sen pariin? Sitä sietää ainakin pohtia, sanoo tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon teoksellaan Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa voittanut Osmo Tapio Räihälä.
Räihälä kuvailee teoksessaan stereotypiaa, jonka mukaan ”klassisen musiikin esittäjät ja yleisö ovat snobeja ja elitistejä, jotka halveksuvat todellista elämää ja ”tavallista” musiikkia kuuntelevia”. Hänen mielestään väärät käsitykset ovat jääneet elämään muun muassa siksi, ettei media juurikaan seuraa nykytaidemusiikkia.
– Monet eivät ole osanneet tai tienneet, miten lähestyä sitä. Olen aina kokenut, että ilmassa leijuu oletus, että nykymusiikki on vaikeaa ja hankalaa ymmärtää, hän kuvailee STT:lle.
Kirjan kirjoittamisen missio olikin kansantajuistaa nykytaidemusiikkia. Kun Räihälä havaitsi, ettei oikeastaan kukaan ollut kirjoittanut aiheesta yhtään mitään yleistajuista, hän päätti pudottaa rimaa radikaalisti.
– En edellytä, että lukija tuntisi yhtäkään musiikkitermiä. Toki on hyvä, jos tietää jotakin, mutta tietämättömyys ei estä ymmärtämästä kirjaa.
Ehdokkuusperusteluissa teosta kuvailtiin ansiokkaaksi sukellukseksi (nyky)taiteeseen ja elitismiä hälventäväksi tietokirjaksi, jossa kuuluu kirjoittajan persoonallinen ääni.
Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa (Atena) on Räihälän ensimmäinen kirja. Esikoisteokseksi sitä ei kuitenkaan voi sanoa, sillä säveltäjällä on jo valmiiksi mittava teosluettelo.
Tarkkaa määrää hän ei osaa sanoa.
– Teosluettelo on kronologinen eläin, jonka alkupää hiipuu ja häipyy sitä mukaan, kun varttuvan säveltäjän itsekritiikki kasvaa. Nykyisin sisällytän teosluettelooni useita kymmeniä teoksia, joita en hirveästi häpeä.
Tieto voitosta tavoitti Räihälän kielikurssin oppituntien välisellä tauolla Roomassa, kun kustantajalta Atenalta soitettiin. Sen verran häkeltynyt hän oli, ettei omien sanojensa mukaan osaisi kertoa jälkimmäisestä oppitunnista jälkipolville juuri mitään.
– Verbi irregolari siellä varmaan oli aiheena, eli epäsäännölliset verbit.
Yhtä iso tai oikeastaan jopa isompi yllätys oli jo pelkkä ehdokkuus. Räihälä huomauttaa, että finalistikuusikko valittiin 275 tietokirjan joukosta, joten voiton todennäköisyys oli prosentuaalisesti suurempi kuin finalistiksi valikoituminen. Sitä paitsi mikä tahansa kuudesta ehdolla olleesta teoksesta olisi voinut hänen mielestään voittaa.
– Vaikka en olisi voittanut, en olisi ollut katkera ja kateellinen. Nyt en tietenkään voi todistaa tätä mitenkään, hän sanoo nauraen.
Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Voittajan valitsi Milttonin varatoimitusjohtaja Katri Makkonen.
Ehdokkaat valikoi lautakunta, jonka puheenjohtaja oli suomentaja Sampsa Peltonen. Muut jäsenet olivat päätoimittaja Jaakko Heinimäki ja toimittaja Maria Romantschuk.
Vaikka jo ensimmäinen kirja toi valtavan huomionosoituksen, seuraajaa ei ole Räihälällä vielä teossa – eikä edes ajatuksissa. Hän ei siis lupaa uutta kirjaa, mutta ei myöskään lupaa olla sellaista kirjoittamatta, jos hyvä idea juolahtaa mieleen.
– Varmaan kustantajan perspektiivistä olisi tosi mehukasta saada jatko-opus jostakin hyvästä aiheesta, mutta minulla ei tällä hetkellä ole mistään sen kummempaa sanottavaa.
Kirjan kirjoittaminen ei koskaan alkanut siksi, että Räihälä olisi halunnut olla kirjailija. Hän yksinkertaisesti päätti, että kun tällaista kirjaa ei ole vielä tehty, jos jonkun, hänen täytyy se tehdä.
– Vuosikymmenten varrella oli kertynyt sekä oikeaa tietoa että kokemuspohjaista luuloa. Kun on verbaalinen tyyppi ja kokenut kirjoittamisen helpoksi, miksi ei kirjoittaisi? hän kuvailee.
Seuraavaksi Räihälä palaa Roomaan, ei tosin ainoastaan kertaamatta jääneiden epäsäännöllisten verbien vuoksi. Sunnuntaina luvassa on hänen Pragma-sävellyksensä kantaesitys Nuova Consonanza -festivaalilla.
Muut palkinnon saajaksi ehdolla olleet teokset olivat Markku Henrikssonin Tähtilipun maa – Yhdysvaltain alueen historia (Tammi), Ritva Kyllin Suomen ruokahistoria (Gaudeamus), Kristiina Markkasen ja Leena Virtasen Wivi ja Hanna – Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet (Atena), Osmo Soininvaaran 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (Teos) sekä Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta – Näin aloin käyttää rahojani paremmin (Gummerus).
Yleisö äänesti suosikikseen kaksoiselämäkerta Wivi ja Hannan, joka kertoo arkkitehti Wivi Lönnin ja kauppaneuvos Hanna Parviaisen elämästä.