Syyttäjä nosti syytteet seitsemää ihmistä vastaan suojelupoliisin tiedustelutoimintavyyhdissä
Suojelupoliisin eli supon tiedustelutoimintaa koskevan rikosasian syyteharkinta on valmistunut, kertoo Syyttäjälaitos.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on nostanut asiassa syytteet yhteensä seitsemää ihmistä vastaan.
Asiassa epäillään, että supon tiedustelutoiminnassa on rikottu määräyksiä, jotka koskevat poliisin toimivaltaa, toimivaltakeinoja sekä salassa pidettävien tietojen käsittelemistä.
Osa syytteistä on syyttäjän mukaan nostettu jo aikaisemmin.
Supon entinen päällikkö Antti Pelttari sai kesällä syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Myös supon vastavakoilun entinen päällikkö Pertti Haaksluoto ja kolmas supossa työskennellyt mies saivat syytteet virkarikoksista.
Syyttäjän mukaan rikosepäilyt ovat koskeneet kymmentä ihmistä. Rikosnimikkeinä on ollut virka-aseman väärinkäyttäminen, virkavelvollisuuden rikkominen sekä turvallisuussalaisuuden paljastaminen.
Kaikki epäillyt ovat syyttäjän mukaan kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.
Syyttäjä teki asiassa myös yhteensä kymmenen syyttämättäjättämispäätöstä yhdeksän ihmisen tekemiksi epäillyistä rikoksista.
Kokonaisuuden esitutkinta valmistui toukokuussa. Asia siirtyi syyteharkintaan kymmenen epäillyn osalta.
Asian tutkinnanjohtajat kertoivat epäiltyjen olevan pääasiassa suojelupoliisissa toiminnasta vastanneita virkamiehiä.
Rikosnimikkeinä tutkinnassa oli ollut muun muassa turvallisuussalaisuuden paljastaminen, virka-aseman väärinkäyttäminen, virkasalaisuuden rikkominen ja virkavelvollisuuden rikkominen.
Tutkinnanjohtajien mukaan supon toiminnassa epäiltiin käytetyn siviilihenkilöitä siten, että he ovat saaneet tietää salassa pidettävää tietoa ja voineet käsitellä sitä valvomattomasti.
Lisäksi erään toiminnassa käytetyn siviilin laitteeseen kohdistuneen tietomurron vuoksi salassa pidettäviä tietoja on paljastunut kokonaan ulkopuoliselle taholle.