"Suomi on noussut köyhästä ja vereslihalla olleesta kansakunnasta maailman eturivin valtioiden joukkoon"
Suomen itsenäisyys ei ollut itsestäänselvyys, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen totesi keskustan ryhmäpuheessa eduskunnan 100-vuotisjuhlaistunnossa.
– Se vaati oikean ajoituksen, rohkeutta ja viisautta.
– Sata vuotta sitten syntyneet selvisivät sodasta nuorukaisina ja jatkoivat eteenpäin. He näkivät runnellun kotimaan ja jatkoivat eteenpäin. He kohtasivat kylmän sodan ja jatkoivat eteenpäin.
Vaikeuksista selviytyminen on sävyttänyt mennyttä aikaa, mutta mukana on paljon välittämistä ja viisautta, luottamusta tulevaan, Kaikkonen sanoi.
– Sellaista asennetta, että tästäkin selvitään.
Nykyisin Suomi on yksi maailman turvallisimmista, puhtaimmista ja onnellisimmista paikoista, Kaikkonen sanoi.
– Sadan vuoden aikana Suomi on noussut köyhästä ja vereslihalla olleesta kansakunnasta maailman eturivin valtioiden joukkoon – selviytymistarinasta menestystarinaksi.
Kaikkonen muistutti, että eteenpäin katsominen on yhtä tärkeää kuin historia.
– Emme kehitä Suomea menneelle ajalle, vaan tulevalle. Tämän päivän lapsille ja nuorille, niillekin, jotka eivät ole vielä edes syntyneet. Sitä alleviivaa myös tänään tehtävä juhlapäätös, Kaikkonen sanoi.
Eduskunta päätti juhlaistunnossaan lahjoittaa 50 miljoonan euron arvosta valtion omistamia osakkeita Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiölle.