Suomen villisikakanta pienenee vuosi vuodelta – mistä on kyse?
Suomen villisikakanta on edelleen pienentynyt, arvioi Luonnonvarakeskus (Luke).
Luken mukaan tammikuussa kannan keskimääräinen koko oli runsaat 2 000 villisikaa. Alueellisesti eniten villisikoja tavataan edellisvuosien tapaan Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudellamaalla, mutta yksittäisiä tihentymiä havaitaan myös muualla Länsi- ja Etelä-Suomessa.
Luken mukaan kanta on pienentynyt jo kolmena peräkkäisenä vuonna.
– Nyt kannan keskimääräinen koko on noin 1 000 yksilöä pienempi kuin mitä se oli kannan kasvun huippuvuonna 2020, toteaa Luken erikoistutkija Mervi Kunnasranta tiedotteessa.
Kunnasrannan mukaan villisikakanta säätelee metsästyksen ohella erityisesti ilmasto. Villisika on alun perin eteläinen laji ja talvien ankaruus rajoittaa sen leviämistä pohjoiseen.
– Pari viime talvea on ollut kylmiä ja runsaslumisia, mikä on osaltaan voinut vaikuttaa kannan pienenemiseen, Kunnasranta jatkaa.
Villisika on Suomessa tulokaslaji, joka levittäytyy omin voimin. Ensimmäinen historiallisen ajan havainto luonnon-araisesta villisiasta Suomessa tehtiin vuonna 1956 ja ensimmäiset porsimishavainnot ovat 1970-luvun lopulta.
Villisika levisi tehokkaasti Venäjän Karjalassa 1970-luvulla, jolloin leviämisnopeudeksi arvioitiin 70 km vuodessa. Suomen villisikakanta on perua pääosin Venäjältä vaeltaneista yksilöistä. Lisäksi sikoja on karannut sekä Venäjän että Suomen villisikatarhoista.
Villisian leviäminen ja runsastuminen nähdään haitallisena vahinko- ja tautiriskien näkökulmista. Toisaalta villisika nähdään myös uutena ja arvostettuna riistaeläimenä.
Kannan kokoa ja levinneisyyttä on pyritty rajoittamaan mahdollisimman tehokkaalla metsästyksellä, erityisesti afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisen ehkäisemiseksi.
ASF on vakava lakisääteisesti vastustettava eläintauti, joka voi levitä villisikojen välityksellä. ASF on sekä villi-että tuotantosioille tappava. Afrikkalaista sikaruttoa ei ole koskaan todettu Suomessa, mutta tauti leviää edelleen Euroopassa.