Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi vain yksi hakija

Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen hakee jatkokautta
Suomen Pankki

Suomen Pankin johtokunnan jäsenen avoimeen virkaan on jätetty vain yksi hakemus määräaikaan mennessä, kertoo Suomen Pankki. Hakuaika tehtävään päättyi tänään puolilta päivin.

Hakemuksensa on jättänyt varatuomari Marja Nykänen, joka jo nykyäänkin on jäsenenä johtokunnassa. Nykänen on tällä hetkellä johtokunnan varapuheenjohtaja. Hän on toiminut johtokunnan jäsenenä vuodesta 2017 alkaen.

Nykänen vastaa muun muassa rahoitusmarkkinakysymyksistä, makrovakauspolitiikasta, lakiasioista sekä talous- ja henkilöstöhallinnosta. Lisäksi hän vastaa sijoitustoiminnan ja rahapolitiikan riskien valvonnasta, rahoitusvakausprosessista sekä eläkerahaston johtoryhmän toiminnasta. Nykänen on myös Finanssivalvonnan johtokunnan puheenjohtaja.

Nykänen on valmistunut varatuomariksi vuonna 1990. Ennen Suomen Pankkia hän on työskennellyt eri tehtävissä Finanssivalvonnassa sekä Nordeassa ja sen edeltäjäpankeissa.

Suomen Pankin johtokunnan jäsenten toimikausi on viisi vuotta paitsi pääjohtajalla, jonka kausi on seitsemän vuotta.

Sama ihminen voidaan valita johtokunnan jäseneksi enintään kolmeksi toimikaudeksi.

Johtokunnassa on nykyään kolme jäsentä. Nykäsen lisäksi siihen kuuluvat pääjohtaja Olli Rehn ja johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki.