Suomalaiset tyrmäävät eläkeindeksien leikkaukset – "Aika täydellinen takinkääntö"
Enemmistö suomalaisista ajattelee, että työeläkeindeksejä ei tule leikata osana valtiontalouden sopeutusta, ilmenee LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä.
Kyselyn mukaan 58 prosenttia on sitä mieltä, että eläkeindeksistä ei saa leikata osana sopeutuspakettia. Vain joka kuudes vastaaja on valmis leikkauksiin. Hieman enemmän kuin joka neljäs ei osannut sanoa kantaansa.
Petteri Orpon (kok.) hallituksen tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta yhteensä kuudella miljardilla eurolla vaalikauden aikana.
LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro sanoo tiedotteessa, että selvitysten mukaan suomalaiset ovat valmiita hyväksymään kipeitäkin toimia julkisen talouden tasapainottamiseksi.
– Mutta sitten tulee aika täydellinen takinkääntö, sillä eläkemenoista harva on valmis leikkaamaan. Sopeutuksen konkretisoituessa ja osuessa omaan nilkkaan mielipiteet voivat muuttua, Nummiaro jatkaa.
Nummiaro muistuttaa, että eläkesopeutuksen vastustajat voivat toistaiseksi huokaista helpotuksesta, sillä hallitusohjelmassa ei linjattu pikaisista eläkeindeksileikkauksista, vaan vasta eläkeuudistuksen valmistelusta.
Kyselyn toteutti Kantar Public. Kyselyyn vastasi 19.–25. toukokuuta 2023 yhteensä 2 129 henkilöä. Virhemarginaali on 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.