Suomalaiset tinkivät nyt ruuasta – Kysely paljastaa karun muutoksen arjessa
Suomalaiset säästävät nyt sekä ruuasta että isoista ostoksista. Noin puolet työikäisistä suomalaisista kertoo kotitaloutensa taloudellisen tilanteen heikentyneen viimeisen vuoden aikana.
Lähes yhtä moni kertoo siirtäneensä suurempia hankintoja kohonneiden kustannusten vuoksi.
Tiedot selviävät YTK-työttömyyskassan tekemästä laajasta kyselystä. Kyselyyn vastasi maaliskuussa yli 13 500 ihmistä.
Moni on joutunut käyttämään säästöjään, jotta rahat riittäisivät tavalliseen elämiseen. Osa ihmisistä on jopa myynyt omaisuuttaan selvitäkseen laskuista. Vain pieni osa vastaajista kertoi, että heidän taloudellinen tilanteensa on parantunut.
Erityisen vaikeaa on 25–34-vuotiailla nuorilla aikuisilla. He ovat joutuneet tekemään eniten muutoksia kuluttamiseen. Tässä ikäryhmässä lähes puolet on säästänyt ruokakuluissa.
– Nuorten työikäisten tilanne on nyt erityisen haastava. Epävarmuus työmarkkinoilla ja korkojen nousu osuvat juuri tähän ikäryhmään, mikä näkyy suoraan arjen kulutuspäätöksissä, YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen sanoo tiedotteessa.
Kaikkein parhaiten taloudellisesti pärjäävät 60–64-vuotiaat. He ovat joutuneet muuttamaan tapojaan kaikkein vähiten, ja heillä on eniten säästöjä pahan päivän varalle.