Suomalainen vaateyritys Voglia asetettu konkurssiin
Suomalainen vaateyritys Voglia on asetettu konkurssiin. Päätös tehtiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa keskiviikkona. Yritys on ilmoittanut olevansa maksukyvytön.
Voglia kertoi jo aiemmin Instagramissa yhtiön toiminnan päättymisestä.
– Suomen markkinat ovat muuttuneet paljon viimeisten vuosien aikana ja Voglian kansainvälistäminen olisi ollut seuraava askel yrityksemme tulevaisuudessa, julkaisussa kirjoitettiin.
Voglian mukaan kansainvälistyminen olisi vaatinut merkittäviä investointeja, joille yhtiö ei löytänyt sopivaa rahoitusratkaisua.
Voglia perustettiin vuonna 1983. Yhtiön pääkonttori sijaitsi Hämeenlinnan Lammilla. Siellä työskenteli 13 henkilöä. Yhtiön tuotteet suunniteltiin ja testattiin Suomessa, ja valtaosa tuotteista valmistettiin Virossa.