Sotilaallisesti heikompi Venäjä on hajanaista länttä paremmin valmistautunut sotaan, arvioi ruotsalaistutkimus

Läntinen sotilasliitto Nato on vuoden 2014 jälkeen siirtänyt painopistettään takaisin yhteisen puolustuksen vahvistamiseen. Liittouman sotilaallista kapasiteettia Pohjois-Euroopassa suhteessa Venäjään arvioineen ruotsalaisen FOI-tutkimuslaitoksen mukaan työ on pahasti kesken.

FOI:n aiemmin tässä kuussa julkistaman laajan selvityksen mukaan ongelmana ei ole lännen yhteenlaskettu poliittinen, taloudellinen tai sotilaallinen voima, joka on selvästi suurempi kuin Venäjän – tai Kiinan – vastaava. Nämä maat pyrkivät sen vuoksi tasoittamaan epäsuhtaa nakertamalla lännen yhtenäisyyttä ja vahvistamalla liittoutuneiden erilaisia käsityksiä niihin kohdistuvista uhkista.

Lännen yhtenäisyyden ja yhteensovittamisen puute näkyy FOI:n mukaan käytännön tason valmistautumisessa.

–  Naton suurimmat ongelmat ovat siinä, että sen joukot ovat hajallaan monissa maissa, niitä pidetään alhaisessa valmiudessa eikä niitä ole muodostettu tai harjoitettu sotaa varten, raportissa todetaan.

Sen mukaan nopeamman ja tehokkaamman toiminnan nimissä onkin tarvetta muodostaa samat uhkakuvat jakavien maiden kesken pienempiä joustavia yhteistyökuvioita. Tarpeen tullen näihin järjestelyihin tulisi ottaa mukaan myös sotilasliiton kumppaneita, erityisesti Suomi ja Ruotsi.

Naton puitteissa on kehitetty nopean toiminnan joukkoja ja sijoitettu ”eteentyönnettyjä” pataljoonia Baltian maihin sekä Puolaan. Tästä huolimatta lännellä olisi vaikeuksia saada Baltiaan nopeasti sama määrä maajoukkoja kuin Venäjällä, jonka joukot ovat paremmin organisoitua ja yhteistoimintaan koulutettuja.

FOI:n mukaan Naton nykyisen valmistautumisen perusteella sotilasliiton päähuomion voi tulkita olevan mahdollisen kriisin hallitsemisessa sotatoimiin vastaamisen sijaan.

–  Tai sitten oletetaan, että ennen hyökkäystä saataisiin huomattavasti varoitusaikaa, raportissa arvioidaan.

Kyse olisi kuukausista ennemmin kuin niistä kahdesta viikosta, joka lännelle suotiin FOI:n raporttiin sisältyvässä sotapelissä. Yksinkertaistaen siinä Valko-Venäjälle joukkojaan sijoittanut Venäjä hyökkää Liettuaan, missä se etenee sekä Itämeren rannalle että avaa yhteyden niin kutsutun Suwalkin käytävän kautta Venäjälle kuuluvaan Kaliningradiin. Maayhteyden lisäksi tavoitteena oli eristää Baltian maat muusta Natosta ja estää sotilasliittoa lähettämästä niiden alueelle vahvistuksia.

Paremman valmistautumisen, lyhyiden huoltoyhteyksien ja edullisen maaston ansiosta tutkijat laskivat, että Venäjä voisi saavuttaa tavoitteensa vain neljässä vuorokaudessa.

–  Pelin päättyessä sotaretken lopputulos oli vielä ratkaisematta, mutta Venäjä oli hyvissä asemissa varmistamaan operatiiviset saavutuksensa kentällä, tutkijat toteavat.

Robert Dalsjö, yksi raportin kirjoittajista, korosti STT:lle sähköpostitse, että sotapeli oli tukijoille vain keino analysoida osapuolten vahvuuksia ja heikkouksia. Kuvatun kaltainen hyökkäys ei siten välttämättä ole edes todennäköisin vaihtoehto, eivätkä tutkijat pyrkineet selvittämään, kumpi lopulta voittaisi sodan.

Näillä varauksilla peli osoitti tutkijoille, että Natolla oli käytettävissä kirjava valikoima eri valmiusasteen ja varustustason joukkoja, joista osa olisi vasta matkalla taistelukentälle pelin jo päättyessä.

Venäjän menestyksen kannalta on oleellista, etteivät lännen ja erityisesti Yhdysvaltain vahvat ilmavoimat ehdi ajoissa tuhoamaan Baltiaan hyökänneitä maajoukkoja. Tältä osin lännen toimintaa hidastaa Venäjän vahva ilmatorjunta, muun muassa S-400-ohjukset, jotka on saatava pois pelistä ennen kuin maajoukkoja vastaan voidaan tehokkaasti toimia. Tällaiseen vaativaan vastukseen eivät lännen ilmavoimat ole Lähi-idässä tekemissään ilmaiskuissa tottuneet.

Lännen suuremman hävittäjäkapasiteetin etua puolestaan syö se, että niiden tukikohdat ovat kauempana taistelukentältä. Näin ollen taistelulentoja kertyisi molemmille osapuolille suurin piirtein yhtä paljon.

Tutkijoiden mukaan Suomen ja Ruotsin suhtautumisella tilanteen kehittymiseen voisi olla alkuvaiheessa suuri merkitys. Neljä päivää kestäneessä pelissä kuitenkin oletettiin, että Venäjä haluaa pitää taistelut mahdollisimman lyhyinä ja rajallisina eikä halua vetää Suomea tai Ruotsia mukaan, vaan painostaa maita pysymään sivussa uhkaamalla niitä sotatoimilla ja tarvittaessa ydinaseilla.

Ruotsin tosin oletettiin suostuvan pyyntöön antaa tärkeä ilmatilansa Naton käyttöön.

–  Kyse ei ole niinkään siitä, että Suomi kieltäisi ylilennot, kuin siitä, että Nato ei tässä skenaariossa tarvitsisi Suomen ilmatilaa. Mutta Ruotsin ilmatilaa Nato tarvitsisi Britanniasta ja Norjasta käsin toimiville koneilleen sekä Awacs-tutkakoneille ja ilmatankkaukseen, Dalsjö tarkentaa sähköpostitse.

Todellisessa elämässä Yhdysvaltain ilmavoimien strategisia B1-pommikoneita on parhaillaan sijoitettuna tilapäisesti Norjaan, ja ne ovat tehneet harjoituslentoja Baltian alueelle sekä myös Ruotsin yli.

FOI:n tutkimuksessa ei arvioitu Ruotsin tai Suomen lentotukikohtien käytön ehtivän tulla Natolle ajankohtaiseksi muutaman päivän kestävien taisteluiden aikana. Pidempään kestävässä konfliktissa lähempänä taistelualuetta sijaitsevista lentokentistä olisi Natolle kuitenkin huomattavaa hyötyä, Dalsjö toteaa.

Samoin voisi korostua ruotsalaisten sukellusveneiden rooli Itämerellä sekä Suomen Merivoimien kyky sulkea Suomenlahti.

Analyysitarkoitukseen luodun FOI:n sotapelin suuri kysymysmerkki on sodan mahdollinen laajeneminen melko paikallisesta alueelliseksi. Pidemmälle jatkuvassa sodassa se olisi tutkijoiden mukaan jopa todennäköistä.

Suomen ja Ruotsin osalta tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että Venäjä voisi haluta ottaa jossain vaiheessa Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosien ilmatilan haltuunsa suojatakseen Kuolan niemimaan ydinaseidensa iskukyvyn ja häiritäkseen Naton täydennyksiä Norjaan.

Toinen suuri kysymysmerkki ovat ydinaseet, jotka vievät yhteenoton laajentumisnäkymät aivan uudelle pelottavalle tasolle. Ydinaseet ovat mukana laskelmissa aivan alusta saakka, vaikka niitä ei käytettäisikään.

FOI:n tutkijat puhuvat siitä, kummalla osapuolella on sodan ”eskalaatioprosessi” hallussaan. Yksinkertaistetusti se voisi tarkoittaa esimerkiksi tätä: Venäjän uskottava ydinaseen käytöllä uhkaaminen voi saada hajanaisemman Naton perääntymään yrityksistä vallata takaisin Baltiassa menetettyjä alueita.