Soini: Olen käyttänyt harkintaa ja käytän jatkossakin – ”Totta kai kanslerin teksti on painavaa asiaa ja otan sen vakavasti ja opikseni”

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti katsoi, että ulkoministeri Timo Soinin (sin.) osallistuminen abortinvastaiseen tilaisuuteen Kanadassa oli ongelmallista, mutta ei lainvastaisesta
Politiikka

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) sanoo käyttäneensä aina harkintaa ja käyttävänsä sitä jatkossakin.

Soini kommentoi oikeuskanslerin ratkaisua sanomalla, että oikeuskanslerin mukaan hän ei ole toiminut lainvastaisesti ja tämän päätöksen mukaan nyt eletään.

– Totta kai kanslerin teksti kokonaisuudessaan, kymmenen sivua, on painavaa asiaa ja otan sen kaiken vakavasti ja opikseni.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti katsoi ratkaisussaan, että Soinin osallistuminen abortinvastaiseen tilaisuuteen Kanadassa oli ongelmallista, mutta Soini ei kuitenkaan toiminut lainvastaisesti.

– Minun kantani on varmaan nyt selvä, ja tämä on kannanotto tähän Kanadan tilanteeseen ja osallistumiseen siellä, ja se on loppuun käsitelty tällä päätöksellä, Soini vastasi kysymykseen, aikooko hän vielä osallistua vastaavanlaisiin tilaisuuksiin.

Soini sanoo keskustelleensa asiasta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa.

– Kävimme keskustelua, että oikeuskansleri oikeusvaltiossa käsittelee nämä asiat ja oikeuskanslerin ja tuomioistuimien sanomisiin ei poliitikkojen pidä puuttua, vaan ne otetaan sellaisena kuin ne annetaan.

SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n eduskuntaryhmät aikovat esittää epäluottamuslauseen ulkoministerille hänen aborttikannanottojensa vuoksi.

Virallisesti epäluottamusta ei vielä ole esitetty, joten puhemiesneuvosto ei kokouksessaan tiistaina voinut myöskään päättää epäluottamusäänestyksen ajankohtaa. Ensi viikko olisi hallitukselle hankala, sillä tiedossa on virkamatkoja muun muassa YK:n yleiskokouksen vuoksi.

– Onhan se tietysti selvää, että hallituksen ministerit ja kansanedustajat osallistuvat luottamusäänestyksiin. Mutta se on tämän talon päätös, milloin tämmöiset äänestykset järjestetään. Ja on tietysti selvää, että jos minun luottamuksestani äänestetään, niin olen tietysti paikalla, Soini sanoi.