"Jos haluaa muutosta kirkkoon…" – seurakuntien päätöksentekoon kaivataan edustusta kirkon koko jäsenistöstä
Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet ovat päässeet tällä viikolla valitsemaan edustajiaan. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys päättyy tänään, ja varsinainen vaalipäivä on viikon päästä sunnuntaina.
Neljän vuoden välein pidettävissä vaaleissa valitaan luottamushenkilöt kirkkovaltuustoihin ja seurakuntaneuvostoihin. Seurakuntavaalien projektipäällikkö Annmari Salmela Kirkkohallituksesta kertoo, että luottamushenkilöt tekevät ”lähidemokratiaa”. He päättävät muun muassa siitä, missä suhteessa seurakunta käyttää kirkollisverovaroja esimerkiksi vanhusten tai vähäosaisten tukemiseen.
Salmelan mukaan näiden vaalien avainkysymyksiä ovat hautaustoimen maksut ja seurakuntien kiinteistökulut. Kirkko hoitaa valtion osoittamana tehtävänä hautaustoimen kaikkien kansalaisten puolesta, mutta sen hoitoon kohdistettavaa valtionosuutta on leikattu toistuvasti.
– Nyt täytyy joka seurakunnassa miettiä, kuinka paljon hautaustoimeen liittyviä maksuja korotetaan. Se on jokaisen luottamushenkilön pöydällä ja koskee myös niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon, Salmela sanoo.
Seurakuntavaaleissa on yhteensä 11 400 ehdokasta eli hieman vähemmän kuin viime vaaleissa vuonna 2022. Luottamushenkilöpaikat taas ovat vähentyneet 7 235 paikasta 6 300:aan.
Yhtymiin kuuluvissa seurakunnissa pidetään oikeastaan kahdet vaalit. Seurakuntayhtymissä valitaan jäsenet sekä oman seurakunnan asioita hoitavaan seurakuntaneuvostoon että yhtymää johtavaan yhteiseen kirkkovaltuustoon. Itsenäisissä seurakunnissa valitaan jäsenet vain kirkkovaltuustoon, joka on niissä ainoa päättävä elin.
Salmela kertoo, että yhteiset kirkkovaltuustot päättävät muun muassa kirkollisveroprosenteista ja tarjoavat yhtymän seurakunnille yhteisiä palveluita.
– Seurakuntaneuvostojen rooli taas on sitä lähidemokratiaa. Sitä, miten meillä on järjestetty perheiden kohtaaminen, miten meillä toimii diakoniatyö eli kirkon auttamistyö ja minkälaista toimintaa meillä on, hän sanoo.
Seurakuntavaalien kautta voi vaikuttaa myös kirkon arvoihin. Luottamushenkilöt nimittäin valitsevat maallikkojäsenet kirkolliskokoukseen, jota Salmela luonnehtii kirkon eduskunnaksi.
– Jos haluaa muutosta kirkkoon, kyllä se tästä seurakuntavaalikentästä asti lähtee, hän sanoo.

Salmelan suurin huolenaihe vaaleissa on se, miten tavalliset kirkon jäsenet saataisiin uurnille.
– Jos hekin lähtisivät äänestämään, luottamushenkilöjoukosta tulisi enemmän meidän kirkkomme näköinen. Nyt siellä ovat ne aktiivit, mikä aiheuttaa sen, että kirkko näyttäytyy päätöksenteossa erilaisena kuin mitä meidän jäsentemme enemmistö ajattelee.
Sama epäsuhta vaivaa myös kirkolliskokousta. Salmela kertoo, että se on vanhoillisempi kuin kirkon jäsenistö yleensä, koska konservatiiveilla on ollut tarpeeksi luottamushenkilöitä omien ehdokkaidensa läpi saamiseen. Hän haluaisi, että kirkolliskokouksen arvomaailma edustaisi paremmin kaikkia kirkon jäseniä.
– 40 vuotta sitten tehty päätös naispappeudesta vaati neljän viidesosan määräenemmistön, jotta se meni läpi. Jos asia nyt olisi pöydällä, se ei menisi nykyisessä kirkolliskokouksessa läpi, Salmela havainnollistaa.
Uusia äänestäjiä saattaa houkutella se, että tämänkertaisten vaalien ehdokkaista peräti 70 prosenttia on ensikertalaisia.
– Kirkko kiinnostaa nyt eri tavalla kuin ennen esimerkiksi tästä maailmanpoliittisesta tilanteesta johtuen, Salmela arvelee.
Seurakuntavaalit tuntuvat monille hyvin mutkikkailta. Kirkon rivijäsen ei välttämättä tiedä kovin hyvin, kuinka päätöksenteko seurakunnissa toimii. Ehdokasta on vaikea valita, koska omien seurakuntien ehdokkaat eivät yleensä ole ennalta tuttuja. Ehdokaslistojen nimistä ei myöskään näe helposti, mitä arvoja ehdokkaat edustavat.
Salmela pitää ehdokaslistojen epämääräisyyttä yhtenä järjestelmän suurimmista ongelmista. Ryhmäkurin puuttumisen vuoksi oman ehdokkaan listalta saattaa myös päätyä valituksi joku, jolla onkin hyvin erilaiset arvot.
Salmela kertoo muistutelleensa seurakuntia siitä, että jos ehdokaslistan taustalla on poliittinen suuntaus, se kannattaa näyttää listan nimessä.
– Kaikki, mikä auttaa äänestäjää ymmärtämään, millaisesta taustayhteisöstä ehdokkaat ponnistavat, on eduksi. Silti meillä on näitä Kirkkomme puolesta -listoja, hän sanoo.
Salmela korostaakin, että seurakuntavaaleissa tärkeintä on löytää se oikea ehdokas. Siinä on jo useissa vaaleissa auttanut valtakunnallinen vaalikone. Siihen on tällä kertaa vastannut jopa 80 prosenttia ehdokkaista.
Seurakuntavaaleissa avattiin tällä kertaa myös oma vaalikone nuorille. Se laadittiin yhteistyössä Lasten ja nuorten keskuksen kanssa, joten sen kysymykset tulevat nuorilta itseltään.
Myös ehdokkaissa on nyt reippaasti edellisvaaleja enemmän nuorta väkeä. Kirkkovaltuustoihin pyrkii 624 ja seurakuntaneuvostoihin 324 alle 30-vuotiasta ehdokasta.
Salmelan mukaan alle 30-vuotiaiden kiinnostuksen taustalla vaikuttaa paitsi maailman tilanne myös tietty kapinahenki, kun kastamattomat nuoret lähtevät itsenäisesti rippikouluun ja liittymään kirkkoon.
– On tosi hienoa, että päätöksentekoon on tulossa mukaan tämmöisiä ihmisiä, jotka uskovat tasa-arvoon ja verkostoitumiseen, haluavat vaikuttaa ja kysyvät ikäviä kysymyksiä siitä, miksi näin pitää tehdä, hän sanoo.