Isänpäiväviikonloppua vietetään tuulisessa säässä
Isänpäivää vietetään viikonloppuna tuulisessa säässä. Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomessa puhaltaa kohtalaisen voimakas länsituuli sekä lauantaina että sunnuntaina.
Viikonlopusta on tulossa laajalti poutainen. Lapissa kuitenkin tulee paikoin sade- tai lumikuuroja lauantai-illasta ja sunnuntaina.
Pilvisyys on viikonloppuna vaihtelevaa. Todennäköisimmin selkeää säätä saadaan päiväsaikaan Länsi-Suomessa. Myös muualla maassa saattaa olla aurinkoista etenkin sunnuntain puolella.
Lauantain päivälämpötilat sijoittuvat maan etelä- ja keskiosissa kahden ja kahdeksan asteen välille. Pohjois-Suomessa lämpöä on pari astetta.
– Idässä Pohjois-Karjalassa on kaikkein viileintä, Varsinais-Suomen tietämillä taas kaikkein lämpimintä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo.
Sunnuntaina lämpötila voi Etelä-Lapissa nousta viiteenkin asteeseen. Keski- ja Pohjois-Lapissa päivälämpötila jää hieman nollan yläpuolelle. Muualla maassa lämpöä on kolmesta kahdeksaan astetta.