Sirkka-Liisa Anttila kannusti keskustanaisia rakentamaan puolueelle uutta alkua – "Erilaisten identiteettien pitää näkyä"
Keskustakonkari Sirkka-Liisa Anttilan mukaan keskustassa unohtui viime vaalikaudella se, että puolueeseen mahtuu hyvin erilaisia identiteettejä.
Anttila puhui keskustanaisten vuosikokouksessa Porissa.
Anttilan mukaan erilaisten identieettien pitää näkyä puolueen toiminnassa. Niille pitää myös olla tilaa toimia.
– Tämä unohtui viime vaalikaudella ja vaikutti puolueen vaalitulokseen merkittävästi, Anttila sanoi.
Anttila kannusti keskustanaisia ottamaan paikkansa puolueessa ja vaikuttamaan puolueen uuden alun rakentamiseen.
– Vaaleissa Suomi kääntyi oikealle ja kansa on jakautumassa oikeistoon ja vasemmistoon. Keskusta kuuluu keskelle ja siellä meidän on aktiivisella työllämme oma paikkamme ansaittava. Naiset muistakaa aina tukea toisianne, hän summasi.
Keskusta on Anttilan mukaan ennen kaikkea alueiden ja koko Suomen puolue.
– Keskusta on järkivihreä, joka ajaa hajautettua yhteiskuntaa ja kantaa vastuuta koko Suomesta ainoana Suomessa toimivista puolueista, hän linjasi.
Puheessaan Anttila korosti keskustanaisten roolia yhteiskunnallisen keskustelun osallistujana.
Hän kehui keskustan naisjärjestön merkitystä etenkin maaseudun naisten, perheiden ja kotien aseman parantamisessa.
– Työsarkaa siinä on riittänyt. Keskustassa perhepolitiikka on aina ollut ja on yksi tärkeimpiä sektoreita. Perheiden hyvinvoinnista riippuu koko yhteiskunnan hyvinvointi, hän sanoi.
Anttila toimi keskustan kansanedustajana 1983–1996 sekä 1999–2019. Hän toimi maa- ja metsätalousministerinä Vanhasen ja Kiviniemen hallituksissa 2007–2011.
Keskustanaisten puheenjohtaja hän oli 1994–2003.
