"Shokki, järkytys ja paska fiilis" – Jukkatalon valot sammuivat

Reportaasi

Mihin minä oikein olen joutunut? Niin Tarja Leiviskä muistaa ajatelleensa, kun hän ensimmäisen kerran saapui Pyhännälle.  

Oli vuosi 1988. Tapio Korjus heitti Soulin olympialaisissa keihäskultaa ja radio huudatti päivästä toiseen Eppu Normaalin uusinta hittiä Afrikka, sarvikuonojen maa. 

Sodankylästä kotoisin oleva Leiviskä oli juuri valmistunut rakennuspiirtäjäksi. Hän oli huomannut Lapin Kansassa ilmoituksen, että pyhäntäläinen pientalovalmistaja Jukkatalo etsi työntekijöitä. 

Ja Pyhännällä hän nyt oli. Työt alkoivat saapumista seuraavana päivänä. 

Vanhemmat olivat lähteneet tyttärelleen muuttoavuksi. Paitsi ei Leiviskällä ollut mihin muuttaa. Pyhäntää vaivasi asuntopula ja hänen oli mentävä aluksi asumaan paikalliseen motelliin. 

– Muistan, kun ajoimme tuon keskustan läpi. Tuntui, ettei siinä ollut juuri muuta kuin se, mistä katuvalot alkavat, ja se, mihin ne loppuvat. Olin kuitenkin päättänyt, että minä pärjään. 

Ja pärjäsihän Leiviskä. Työt imaisivat nopeasti mukaansa. Suomessa elettiin nousukauden huumaa ja talot kävivät kaupaksi kuin häkä. 

Leiviskän ei tarvinnut kauaa kärvistellä yksin motellihuoneen hiljaisuudessa. Työkaverit pyysivät pian kylään, hän löysi ystäviä. Kolmen kuukauden päästä Leiviskä sai kunnon asunnon. 

1990-luvun alussa Suomeen iski lama. Leiviskä oli jonkin aikaa lomautettuna, mutta työt kuitenkin jatkuivat.  

Vapaa-ajalla Leiviskä harrasti lentopalloa. Niissä kuvioissa hän tapasi miehensä, joka työskenteli myös Jukkatalolla. Pariskunta meni naimisiin, sai tyttären ja rakensi omakotitalon Pyhännän Tavastkengälle. 

Sieltä Leiviskä ajoi vuodesta toiseen aamuisin töihin ja illalla kotiin. Tekniikat ja työtavat kehittyivät, mutta työpaikka säilyi samana. 

Rakennussuunnittelijana Leiviskä piirsi asiakkaiden tulevien kotien lupakuvia. Viime vuosina se muuttui entistä enemmän asiakaspalveluksi. Ennen omakotitalot valittiin valmiista kuvastosta lähes sellaisenaan, nykyään kaikki haluavat yksilöllisiä ratkaisuja. 

– Olen tykännyt työstäni paljon. Siinä on saanut suunnitella ihmisille koteja, kuunnella heidän toiveitaan ja miettiä yhdessä toimivia ratkaisuja. 

Elokuun lopussa kaikki särkyi. Talousvaikeuksiin ajautunut Jukkatalo hakeutui konkurssiin. Kaikki yhtiön noin 180 työntekijää irtisanottiin. 

Se oli Leiviskälle shokki.  

Täysin yllätys konkurssi ei ollut. Leiviskä oli tiennyt yhtiön ongelmista. Hän oli kuitenkin toivonut, jospa sittenkin kaikki kääntyisi parhain päin. 

– Kun tieto tuli, olin tosi pettynyt. Oli tosi paska fiilis. Kysymys ei ole vain minusta, vaan kaikista työkavereista, koko tästä yhteisöstä, meidän alihankkijoistamme. Se on iso pallo, mikä tähän läsähti.

– Ja jos ajattelen meidän asiakkaitamme, tulee todella paha mieli. Heidän kanssaan on suunniteltu heidän unelmiensa koteja, ja nyt he jäävät tyhjän päälle.

Jukkatalon toimitusjohtaja Ilkka Sydänmetsä on selittänyt konkurssia julkisuudessa muun muassa rakennus- ja raaka-ainekustannusten rajulla nousulla. 

Yhtiö myi koronavuosina omakotitaloja ennätysvilkkaasti, kuten muutkin rakennusalan yritykset. Ongelma oli kuitenkin se, että talot menivät kaupaksi vanhoilla, edullisemmilla hinnoilla. Talot täytyi rakentaa nousseiden kustannusten vuoksi yhtiön kannalta tappiollisesti. 

Sen päälle tuli korkojen noususta ja maailman tilanteesta alkanut kysynnän äkkipysähdys. 

Leiviskä sanoo, ettei hän halua moittia työnantajaansa. Hän kuitenkin myöntää, että johdolla olisi pitänyt olla enemmän osaamista ja näkemystä, miten taloustilanteeseen reagoidaan. 

– Kilpailijat nostivat hintoja, me emme. Olisi pitänyt. En voi mitään sille, että olen vihainen ja hieman katkera, että näin päästettiin käymään. Paljon on ollut sinisilmäisyyttä ja taitamattomuutta, se on karu tosiasia.

Jukkatalo ei ole jäänyt ainoaksi rakennusalan ikäväksi uutiseksi. 

Kooltaan vielä suurempi Siklatalot ajautui konkurssiin vain hieman Jukkataloa myöhemmin.  

Helsingin Sanomat uutisoi elokuun lopussa, että Suomessa on mennyt kuluvan vuoden aikana konkurssiin lähes 400 rakennusalan yritystä. Konkurssitahti on vain kiihtynyt kesän aikana. 

– Onhan tämä vakava tilanne rakennussektorilla, sanoo ekonomisti Vesa Vihriälä Suomenmaalle. 

Hän arvelee, että konkurssiuutisia kuullaan vielä lisää ensi talven aikana. Rakennusalan tuotanto on supistunut niin merkittävästi, eikä alamäelle ole toistaiseksi näköpiirissä loppua. 

Vihriälä kuitenkin huomauttaa, ettei tilanteen pitäisi olla kenellekään yllätys. Rakennusala on aina ollut hyvin suhdanneherkkä. Tavanomaista syvempi kyykkäys kertoo poikkeuksellisista rakennusalaan vaikuttaneista tekijöistä. 

Useissa ennusteissa koko Suomen talouden on arveltu vajoavan taantumaan. 

Vihriälä vahvistaa, että sellainen on luultavasti edessä. Kuinka pitkä ja syvä se on, sitä ei voi varmuudella sanoa. 

– Jonkinlainen heikon kehityksen vaihe joudutaan nyt kohtaamaan.

Vihriälän mukaan ei kuitenkaan voi sanoa, että taantumaan Suomen vetäisi juuri rakennusala. Sen osuus Suomen kokonaistuotannosta ei ole niin merkittävä. 

– Tarvitaan muitakin tekijöitä, joita on hyvin vaikea ennustaa.

Olennaisia kysymyksiä ovat inflaatio ja korkotaso. Milloin inflaatio alkaa taittua ja korot laskea? Se vaikuttaa olennaisesti talouteen. 

Tärkeä tekijä on myös Ukrainan sota. Kukaan ei tiedä, milloin se loppuu. 

Rakentamisessa inflaatio, korkojen nousu ja yleinen epävarmuus näkyvät hyvin herkästi, kun asuntoja ostavat sijoittajat ja kotitaloudet heittäytyvät varovaisiksi. 

– Rakennusalalla on ollut viime vuosina myös kova rakennusbuumi, joka perustui virheellisiin käsityksiin matalista koroista. Nyt kun ostajia ei ole, se kupla purkautuu.

Sälekaihtimien välistä paistava iltapäivän aurinko piirtää raitoja taukotilan pöydän pintaan. 

Tarja Leiviskä kaataa kahvia kuppeihin ja kehottaa ottamaan omenapiirakkaa. Sitä on tuonut Leiviskän työkaveri eräänlaiseksi läksiäiseksi, sillä haastattelupäivä on toimistoväen toiseksi viimeinen työpäivä. 

– Sitten sammuvat valot, Leiviskä sanoo hiljaa. 

Konkurssiuutinen on ravistellut koko työyhteisöä. Yhdessä on keskusteltu paljon. Ja myös itketty. 

– Onhan tämä kaikille melkoinen järkytys. Kun mietitään talolainoja, niin mistäs nekin maksetaan, kun ei ole töitä. Monelta perheeltä menee pohja pois. 

Tulevia työllistymismahdollisuuksiaan Leiviskä luonnehtii huonoiksi. Jukkatalo ei ole ainoa pyhäntäläinen rakennusalan yritys, mutta kun kaikilla muillakin myyntitilastot näyttävät hiipuvaa, uuden työn löytäminen paikkakunnalta ei ole helppoa. 

Aina voisi tietenkin jatkokouluttautua. Leiviskä sanoo katselleensa koulutus- ja kurssitarjontaa. Mutta se tuntuu jollain tavalla “hölmöltä”. 

– Olen tykännyt työstäni ja kokenut, että se on minun juttuni. Minulla on tunne, että osaan sen. Tuntuisi oudolta lähteä opiskelemaan yhtäkkiä vaikkapa lähihoitajaksi.

Järkytys Jukkatalon konkurssi on ollut myös koko Pyhännän kunnalle, sanoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matti Leiviskä (kesk.).  

Hän ei ole Tarja Leiviskän kanssa sukua keskenään, vaikka sukunimi sama onkin. 

– Kyllä tässä on ollut sulattelemista. Tämä on vanha firma ja monenlaiset myrskyt kokenut, mutta tästä se ei enää selvinnyt, Matti Leiviskä summaa. 

Hänen mukaansa Jukkatalon kaatuminen voi kaksinkertaistaa 1 600 asukkaan Pyhännän työttömyyslukemat. 180 työntekijästä tosin suurin osa asuu muualla kuin Pyhännällä. Kuntalaisia yrityksessä on ollut töissä noin nelisenkymmentä. 

Matti Leiviskän mukaan merkittävän työnantajan lähteminen näkyy myös kunnan verotuloissa, vaikkei Jukkatalo esimerkiksi viime vuonna maksanut yhteisöveroa, kun sillä ei ollut voittoja. 

– Riski on aina sekin, että työttömiksi jääneistä osa muuttaa Pyhännältä pois. Se taas näkyy väkilukuun sidotuissa valtionosuuksissa. Kyllä tällä monenlaisia vaikutuksia on.”

Matti Leiviskä huomauttaa, ettei Jukkatalon aiheuttama isku koske vain Pyhäntää, vaan koko seutukuntaa. Hän sanoo laskeneensa, että 180 työpaikan menetys Pyhännällä on suhteellisesti sama kuin jos Helsingistä irtisanottaisiin kerralla yli 70 000 ihmistä. 

– Jos sitä miettii, niin kyllä meillä aika hyvät perusteet olisi saada äkillisen rakennemuutoksen tukea.

Pyhäntä on melkoinen kummajainen suomalaisella kuntakartalla. Se on hämmästyttävän teollistunut, jos miettii paikkakunnan kokoa.  

Se myös näkyy keskustaajaman alueella. Järvenrantatonteilla on hulppeita omakotitaloja. Niiden pihoja koristavat yksityiset tenniskentät, isot asuntovaunut ja kaikenlaiset vaurauden tunnusmerkit.  

Kylän reunalla, kunnan vuokrarivitaloissa näkyy puolestaan repsottavia verhoja, ränsistyneitä pyöriä ja nuhjuisia pihoja. Rikkaudet eivät koskaan jakaudu tasaveroisesti. 

Matti Leiviskän mukaan Pyhännän teollistuminen on pitkälti juuri Jukkatalon ansiota. Hän on ammatiltaan historiantutkija ja perehtynyt urallaan myös kotikuntansa teollistumiskehitykseen. 

– Jukkatalo on pyhäntäläisille kuin Nokia suomalaisille. Se on pyhäntäläisen teollisuuden lippulaiva, osa kunnan identiteettiä.

Jukkatalon tarina sai alkunsa vuonna 1968, kun Pyhännän Rakennustuote Oy perustettiin. Yhtiö syntyi kunnan teollistamislautakunnan ideasta. 

Jukkatalo oli suomalaisen pientaloteollisuuden pioneereja. 1980-luvulla se oli noussut Suomen suurimmaksi talomerkiksi. 

Talofirman oheen kasvoi pian myös ryväs muutakin teollisuutta. 1970-luvulla viereen nousi ketsupeistaan ja sinapeistaan tunnettu Pyhännän einestuote, nykyinen Maustaja. Nykyään teollisuusalueella näkyy niin ikkunafirmaa, perunalastutehdasta, valmisruokatehdasta kuin hirsisaunan rakentajaakin. 

Matti Leiviskän mukaan teollistumisella on iso merkitys sille, miten Pyhäntä selviää Jukkatalon konkurssista.

Koko kunta ei kaadu, vaikka se perinteisin firma lähtee. Muut yritykset jatkavat ja pitävät Pyhännän teollistumisasteen edelleen pikkukunnaksi poikkeuksellisen korkealla. 

Tilannetta helpottaa myös se, että lähiseuduilla on monia muitakin isoja työnantajia. Metsäkonevalmistaja Ponssen tehdas on noin 60 kilometrin päässä Vieremällä. Noin 40 kilometrin päässä on puolestaan Kajaanin Otanmäessä sijaitseva Skoda Transtechin tehdas, joka Leiviskän mukaan rekrytoi väkeä. 

– Kuntapuolella haluamme nähdä tilanteen niin, että kyllä tästä selvitään, vaikka järkytys tosi kova onkin. Yritämme ajatella tämän mieluummin jonkin uuden alkuna kuin jonkin loppuna. 

Konkurssit ovat aina ikäviä kaikille osapuolille. Mutta kaikesta huolimatta juuri rakennusalan yritysten konkurssien kohdalla voidaan Vesa Vihriälän mukaan sanoa, että ne eivät ole ikävimmästä päästä. Ainakin jos miettii asiaa kansantaloudellisesta näkökulmasta. 

Alan yrityksiin sidottu reaalipääoma ei ole lähellekään samaa luokkaa kuin vaikkapa puu- ja paperiteollisuudessa. Rakennusteollisuudessa työskentelevillä on myös usein mahdollisuuksia löytää uusia töitä paremmin kuin vaikkapa elektroniikkateollisuuden tehtävistä työttömiksi jääneillä. 

– Esimerkiksi paperiteollisuudessa työskentelevillä on niin spesifiä erikoisosaamista, että sellaisella kokemuksella on hankalampi työllistyä muiden alojen tehtäviin, Vihriälä pohtii. 

Ja olennaisinta on se, että rakentamista tarvitaan aina. Kun suhdanteet taas elpyvät, elpyy myös rakennusala. Laskua seuraa usein kovatahtinen nousu. 

– Asuntojen kysyntä kasvukeskuksissa tulee pitkällä aikavälillä jatkamaan kasvuaan. Tämä vaihe täytyy nyt vain käydä läpi. 

Julkisuudessa on käyty paljon keskustelua siitä, pitäisikö rakennusalaa tukea kriisin yli.  

Orpon hallitus on torpannut ajatuksen suorasta rahallisesta tuesta. Vihriäläkään ei lämpene rakennusfirmoille suunnatuille suurille tukisummille. Muitakin keinoja on. 

Vihriälän mukaan korjausrakentamisen edistäminen olisi työllistämisen ja nopeavaikutteisuuden kannalta paras keino helpottamaan rakennusalan ahdinkoa. 

Hän hämmästelee sitä, että korjausrakentamisen edistäminen puuttuu kokonaan hallituksen syyskuun budjettiriihessä julkaisemasta rakennusalan tukipaketista. 

Vihriälän mukaan korjausrakentamista olisi voinut vauhdittaa jonkinlaisella porkkanalla kuten taloyhtiöille suunnattavalla tuella. 

– Jos rakennusalaa halutaan tukea ilman suoria tukia, niin juuri korjausrakentaminen on mielestäni se, mistä niitä keinoja voisi löytyä suhteellisen pienellä panostuksella. Ihmettelen, ettei sitä hyödynnetty. 

Hallitus kertoi budjettiriihessä tukevansa rakennusalaa muun muassa jatkamalla ARA-asuntotuotantoa, panostamalla erityisryhmäasuntoihin, sujuvoittamalla asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen käsittelyprosesseja sekä korottamalla ASP-korkotukilainan enimmäismäärää. 

Vihriälän mielestä esitetyt keinot ovat sinänsä ihan hyödyllisiä, mutta hän epäilee niiden vaikuttavan rakennusalan tilanteeseen kovin nopeasti. 

– En usko, että esimerkiksi ASP-korkotukilainan enimmäismäärä korottamisella on hirveän suurta vaikutusta asuntorakentamiseen.

Oman vaikeuskertoimensa lähestyvään taantumaan tuo se, että Suomen julkinen talous kaipaa kipeästi tasapainottamista. Velkaantuminen täytyy saada taittumaan. Edessä on leikkausten tie. 

Odotettavissa on erityisen ärhäkkä poliittinen ilmapiiri, sillä ammattiyhdistysliikkeet ovat nousseet takajaloilleen hallituksen työmarkkinauudistuksista. Hallitus on leikkaamassa työttömyysturvaa tilanteessa, jossa työttömien määrä todennäköisesti kasvaa. 

Vihriälän mukaan leikkauspolitiikka keskellä taantumaa ole taloustieteen oppikirjojen mukaan koskaan ideaalia.  

Toinen asia on kuitenkin se, milloin suhdannevaihtelut menevät pitkän aikavälin tarpeiden ohi. Julkisen talouden tasapainottaminen on Vihriälän mukaan välttämättömyys, jota ei voi ohittaa. 

Leikkauksia hän ei jättäisi tekemättä eikä siirtäisi niitä koskevia päätöksiä, mutta niiden voimaanastumisen päivämääriä hallitus voisi joiltain osin miettiä. 

Vihriälä huomauttaa, että Suomen talouden ongelmat eivät liity siihen, että rahat olisivat loppumassa juuri nyt, vaan siihen, että voimakas velkaantuminen pitää saada taittumaan. 

– Voimaanastumisen viivästyttäminen ei tekisi säästöpäätöksiä tyhjäksi, mutta voisi vähentää riskiä pidempiaikaisesta taantumasta, Vihriälä summaa. 

Omenapiirakat on syöty, on hetken hiljaista. 

Tarja Leiviskän työkavereita on enää toimistolla vain kourallinen. He pitävät lasiseinän takana omaa kahvitaukoaan, mutta lopettavat sen hetken perästä, kävelevät portaat alas parkkipaikalle ja ajavat pois. 

Seuraavana päivänä myös Leiviskä ajaa pois viimeisen kerran. 

– En tiedä miksi minulla on sellainen tunne, että kyllä tähän vielä jotain tulee. Ei tämä tässä vielä ole, hän sanoo kohta. 

Leiviskällä on työelämää jäljellä yli kymmenen vuotta. Hän uskoo, että edessä on hiljaisia aikoja. Voi mennä vuosi, parikin tai enemmänkin, mutta joskus tulee aika, jolloin rakennusala vetää taas. Ja Pyhännällä osaajia riittää, joten luulisi sen alan yrityksiä kiinnostavan, hän miettii. 

Eikä Leiviskä sulje sitäkään vaihtoehtoa pois, että hän työskentelisi jollekin toiselle, muualla päin Suomea olevalle rakennusalan yritykselle. 

Sen pitäisi kuitenkin tapahtua etänä, sillä yhdestä asiasta 35 vuotta sitten Pyhännälle saapunut entinen lappilainen on varma. 

– Täältä en halua enää muualle lähteä. Minä olen pyhäntäläinen ja ennen kaikkea tavastkenkäläinen. Nyt tuntuu pahalta, mutta kun aikaa kuluu, uskon asioiden kääntyvän parhain päin tavalla tai toisella.

Reportaasi on alunperin julkaistu Suomenmaan lokakuun paperilehdessä 2023.