Seniorit pahoillaan Keski-Suomen Kokoomusnuorten esityksestä
Kansallinen senioriliitto ry kertoo olevansa ”erittäin pahoillaan” Keski-Suomen Kokoomusnuorten esityksestä poistaa äänioikeus 80 vuotta täyttäneiltä.
– Äänioikeuden rajoittamisesitys on harkitsematon ja epäkunnioittava ajatellen sitä suurta ikääntyneiden joukkoa, joka on ollut rakentamassa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, sanoo senioriliiton puheenjohtaja Kari Kantalainen tiedotteessa.
– Äänestäminen ja vaaleissa ehdolle asettuminen on myös keskeinen osa suomalaisen demokratian perusoikeuksia.
Kantalaisen mukaan Senioriliitto sanoutuu selkeästi irti kaikista kansalaisten perusoikeuksien vastaisista sekä ”yhdenvertaisuutta rajoittavista ja ikäsyrjintää lisäävistä esityksistä”.
Kantalaisen mukaan senioriliiton keskeisenä tavoitteena on ”Kaikenikäisille hyvä Suomi”, niin lapsille, nuorille, työikäisille kuin ikääntyville.
Senioriliitto haluaa lisätä ikäihmisten arvostusta, ehkäistä eriarvoistumista ja ikään perustuvaa syrjintää.
– Lisäksi kunta- ja aluevaaleissa senioriliiton tavoitteena on muun muassa vanhusneuvostojen vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen, digipalveluiden varmistaminen ikääntyville, toimivat SOTE-palvelut lähellä seniorikansalaisia ja ikäystävällinen kunta, Kantalainen sanoo.
Senioriliiton mukaan on hyvä, että kokoomus puolueena on irtisanoutunut Keski-Suomen Keskustanuorten ehdotuksesta. Myös kokoomusnuoret on irtisanoutunut piirijärjestönsä ehdotuksesta.