SDP:n Gustafsson toivoo punamultaa hallituspohjaksi: Keskustan kynnyskysymykset kannattaa ottaa tosissaan neuvottelujen kohteeksi

Hallitustunnustelut

SDP:n konkarikansanedustaja Jukka Gustafsson toivoo punamultaa demareiden hallituskumppaniksi ja passittaisi kokoomuksen vaihteeksi oppositioon.

– Keskustan kanssa on perinteisesti ollut helpompaa löytää yhteisymmärrys siitä, miten Suomesta kehitetään oikeudenmukaista ja tasapainoista yhteiskuntaa kuin esimerkiksi kokoomuksen kanssa, hän sanoi vappupuheessaan Kyröskosken torilla.

Gustafssonin mielestä keskustan esittämät kynnyskysymykset kannattaa ottaa tosissaan neuvottelujen kohteeksi.

– Keskustan vaalitappio voi kuitenkin ottaa niin lujille, ettei hallitusvastuu kiinnosta puoluetta riittävästi, Gustafsson epäili.

Hän arvioi myös, ettei keskustan kannatus välttämättä kasva oppositiossa, jossa perussuomalaiset todennäköisesti ovat pääpuolue.

– On ollut hyvä asia, että puheenjohtaja Antti Rinne on pitänyt perussuomalaisia samanarvoisena potentiaalisena hallituspuolueena kuin kaikkia muitakin. Aika pian olemme tässä asiassa viisaampia, Gustafsson sanoi.