Särö YYA:ssa 50 vuotta sitten – Erkki Tuomioja tunnusti teon, joka suututti Kekkosen
Natoon menevässä Suomessa ei ehkä muisteta, kuinka valtava puolueettomuuspolitiikan merkitys oli menneinä vuosikymmeninä.
Suurvaltanaapuri Neuvostoliitto piti tarkasti silmällä, että Suomi pitää kiinni sekä virallisesta puolueettomuuspolitiikastaan että YYA-sopimuksesta.
YYA eli Ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimus määritti pohjoismaisen Suomen ja kommunistisen Neuvostoliiton keskinäisiä välejä. Se sitoi Suomea hyväksymään Neuvostoliiton näkökantoja politiikkaan, jota Suomi harjoitti.
Neuvostoliiton kannalta olisi ollut katastrofi, jos Suomi olisi ajautunut Yhdysvaltojen etupiiriin. Kylmän sodan kamppailussa suurvallan tuominen toisen naapuriin olisi voinut aiheuttaa ties minkälaisen selkkauksen. Tämä nähtiin jo Kuuban ohjuskriisissä 1962, kun Neuvostoliitto aikoi tuoda ohjuksia kommunistiseen maahan, josta olisi laukaisuetäisyys kapitalistiseen Yhdysvaltoihin.
Siksi Neuvostoliitto oli epäluuloinen kaikkea sellaista kohtaan, minkä olisi nähty lännettävän Suomea.
Päivälleen 50 vuotta sitten, lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 1972, syttyi kohu, joka toi säröjä YYA-suhteisiin, joskin vain hetkeksi.
Ruotsalainen Dagens Nyheter-lehti julkaisi tuona päivänä suomalaisen toimittajan Tor Högnäsin (1922–1997) laajan artikkelin keskusteluista, joita tasavallan presidentti Urho Kekkonen oli käynyt Neuvostoliiton johtajan Leonid Brežnevin kanssa edellisessä elokuussa Zavidovon kylässä Neuvostoliitossa.
Zavidovo sijaitsee noin sata kilometriä Moskovasta koilliseen Tverin alueella Konakovon piirissä. Siellä oli silloin ja on edelleen valtionjohtajan yksi virka-asunto, tätä nykyä Venäjän presidentin käytössä.
Kekkonen ja Brežnev olivat keskustelleet Zavidovossa Suomen aikeista solmia vapaakauppasopimus Euroopan talousyhteisön EEC:n kanssa.
Neuvostoliitto suhtautui aikeisiin varauksellisesti. Neuvostoliitto ei suoraan sanonut vastustavansa ”suvereenin maan omia ratkaisuja”, mutta viesti oli selvä. Rajallisemman tullisopimuksen neuvostojohtajat olisivat Suomelle hyväksyneet, ja Kekkonen itse olisi pitänyt jo tehdyn Fineftan jatkoa parempana ratkaisuna kuin EEC-sopimus.
Kekkonen kuitenkin vakuutti Brežneville, että EEC ei vaikuta Suomen ja Neuvostoliiton suhteisiin. Kekkonen meni tästä henkilökohtaisesti takuuseen.
Kekkonen laati keskusteluista salassa pidettäväksi tarkoitetun muistion, jonka jakelu piti tietysti rajoittaa tarkkaan. Muistion saivat tiedoksi pääministeri Rafael Paasio (sd.), ulkoasiainministeri Kalevi Sorsa (sd.), kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Lindblom (sd.), ulkomaankauppaministeri Jussi Linnamo (sd.), ulkoministeriön valtiosihteeri Richard Tötterman, ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Matti Tuovinen sekä kauppapoliittista osastoa johtanut Pentti Uusivirta. Muistiosta tehtiin myös kaksi kappaletta varalle ja kaksi kappaletta arkistoitavaksi. Pian aloittaneen uuden Sorsan I hallituksen ulkoministerille Ahti Karjalaiselle (kesk.) tuotettiin vielä oma versio.
Zavidovo-vuodosta aloitettiin tutkimukset heti kun Högnäsin artikkeli oli julkaistu. Luottamuksellisten keskustelujen vuotaminen ei ollut aivan pikku asia, varsinkaan suurvaltanaapurin kanssa.
Varmaa syytä vuodolle ei saatu selville, mutta tutkimusten lopputuloksena sosiaalidemokraattisen puolueen jäsenet ylijohtaja Seppo Lindblom ja presidentin kansliapäällikkö Antero Jyränki saivat sakkorangaistuksen muistion luvattomasta kopioimisesta.
Epäiltynä ollut ulkomaankauppaministeri Jussi Linnamo erosi tehtävästään. Hän kiisti kuitenkin osuutensa, eikä häntä tuomittu.
Oikeuskansleri Risto Leskinen olisi halunnut asettaa Linnamon syytteeseen valtakunnanoikeudessa. Tutkimusten perusteella oli todettu, että Linnamo oli välittänyt Zavidovo-muistiota eteenpäin. Muistio oli päätynyt SDP:n tutkimusosaston päällikölle Aimo Kairamolle sekä puolueen kansainvälisten suhteiden sihteerille, myöhemmälle pääministeri Paavo Lipposelle.
Presidentti Kekkonen kuitenkin katsoi, ettei Linnamoa ollut syytä asettaa syytteeseen, sillä hänellä ei ollut osuutta itse vuotoon.
Kului kaksikymmentä vuotta, että toimittaja Högnäsille muistion vuotanut henkilö paljastui.
Kylmä sota oli ohi, Neuvostoliitto hajonnut, ja Suomi otti askelia kohti EU-jäsenyyttä. Myöhemmin ulkoministeriksi noussut SDP:n Erkki Tuomioja kertoi Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan-teoksessaan vuonna 1993, että hän oli vuotanut tiedot toimittaja Tor Högnäsille. Sitä hän ei paljastanut, miten oli saanut Zavidovo-muistion omiin käsiinsä.
Zavidovo-vuoto oli lopulta Kekkosen ja samalla idänsuhteiden kannalta eduksi. Se vauhditti vuoden 1973 poikkeuslakia, joka takasi Kekkosen presidenttikauden ja samalla hänen ulkopoliittisen johtajuutensa jatkumisen ilman vaaleja vuoteen 1978 asti. Nähtiin, että Kekkosen idänsuhteita tarvitaan.
On kuitenkin esitetty, että Kekkonen olisi tähän päästäkseen vuotanut muistion itse. Tätä mieltä ovat olleet paitsi Kekkosen poliittiset vastustajat myös Kekkosen luottodemareihin kuulunut Kalevi Sorsa.
Kekkosen osallisuutta vastaan puhuu, että vuoto oli syy tälle erottaa kansliapäällikkönsä Antero Jyränki. Ahti Karjalainen on taas muistelmissaan kertonut, että Kekkonen oli vuodosta raivoissaan.
Tutkimuksessa on tultu kuitenkin siihen tulokseen, että SDP:n vasen laita, johon Tuomioja on kuulunut, sekä laitavasemmistolainen SKDL pyrkivät vuodolla estämään Suomen EEC-prosessin. Tämä olisi sitonut Suomea ennemmin idänkauppaan.
Suomen ja EEC:n vapaakauppasopimus astui lopulta voimaan vuoden 1974 alusta.
Lähteinä muiden muassa
Häikiö, Martti; Presidentin valinta (WSOY 1993)
Karjalainen, Ahti & Tarkka, Jukka; Presidentin ministeri (Otava 1989)