"Sankareista tuli yhdessä hetkessä täysiä konnia" – Lahden dopigskandaali ravisutti Suomea 20 vuotta sitten
“Pyydämme anteeksi aiheuttamaamme katastrofaalimaisen suurta häpeää.”
Nuo sanat suomalainen urheilukansa muistaa ikuisesti.
Puhuja oli hiihtoliiton puheenjohtaja Paavo M. Petäjä helmikuun viimeisenä päivänä vuonna 2001. Lahden MM-hiihtojen dopingskandaali oli juuri paljastunut kaikessa karmeudessaan.
Salamavalot räiskyivät, toimittajat tivasivat kysymyksiään. Jokainen näki, kuinka epämiellyttävää Petäjällä ja muilla hiihtoliiton edustajilla oli istua kaiken sen keskellä.
Tuosta “katastrofaalimaisen suuren häpeän” hetkestä tulee nyt kuluneeksi 20 vuotta.
Isku oli silloin kova suomalaiselle urheilulle ja sitä seuraavalle suurelle yleisölle, sanoo liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen Jyväskylän yliopistosta.
– Sankareista tuli yhdessä hetkessä täysiä konnia. Sitä vain korosti se, että oli kotikisat ja niistä oli haluttu menestystä, hän sanoo.
Kaikki alkoi Jari Isometsän kärystä kisojen alkupäivinä. Isometsä ehti huudattaa täpötäyttä Salpausselän yleisöä takaa-ajon hopeallaan, mutta jo seuraavana päivänä hän istui kertomassa toimittajalaumalle hemohesin käytöstään.
Isometsä korosti, että kukaan hiihtoliitossa ei ollut auttanut häntä kiellettyjen aineiden käytössä.
– Tämä on minun oma henkilökohtainen juttuni, hän muotoili.
Vielä tuolloin ei paljastunut mitään tietoja surullisen kuuluisasta saunasopimuksesta ja miljoonan markan summasta. Isometsä oli käytännössä maksettu valehtelemaan muiden puolesta.
Ikävä käry unohtui kuitenkin nopeasti, sillä kisat jatkuivat. Isometsä menetti hopeansa, mutta MM-kisojen kotiyleisölle tarjottiin mitalisadetta muutenkin. Miesten viestijoukkue villiintyi hiihtämään kultaa, naisten viestijoukkue hopeaa, Virpi Kuitunen yllätti kaikki takaa-ajon kultamitalillaan.
Kisojen loppupuolella alkoi taas rytistä. Ensin paljastui viestijoukkueessa hiihtäneen Janne Immosen käry, sitten Ala-Tikkurilan Shelliltä löytyi kuuluisa lääkärilaukku.
Kisojen jo päätyttyä uutisiin pamahti tieto neljän suomalaishiihtäjän Mika Myllylän, Harri Kirvesniemen, Virpi Kuitusen ja Milla Jauhon positiivisista dopingnäytteistä.
Viestimitalit menetettiin, mutta Kuitunen sai pitää henkilökohtaisen kultamitalinsa.
Skandaali oli valmis. Sponsorit vetivät tukensa hiihtoliitolta, kulttuuriministeri Suvi Lindén (kok.) vaati lajin edustajia tilille. Media niin kotimaassa kuin ulkomaillakin käänsi jättimäisen luuppinsa kohti suomalaista hiihtoa.
– Tilanne oli monille urheilun sisäpiirin käytäntöjä tuntemattomille valtava järkytys. Moni yllättyi, kuinka systemaattista, yhteisöllistä ja organisoitua dopingin käyttö oli ollut, Itkonen sanoo.
Hänen mukaansa osa ihmisistä tiesi jo tuolloin kohtuullisen hyvin, ettei urheilu suinkaan ole puhdasta. Olihan Suomessakin ehditty tottua juoksija Martti Vainion kaltaisiin käryihin. Suurta dopingtarinaa hallitsi kuitenkin käsitys yksinäisistä susista, jotka olivat saaneet apua yksittäisiltä talonmiehiltä tai muilta kummallisilta tahoilta.
– Lahdessa silmille rävähti dopingin käytön kollektiivisuus, joka oli muotoutunut osaksi huipputuloksiin pääsemistä, Itkonen summaa.
Tilanne oli monille urheilun sisäpiirin käytäntöjä tuntemattomille valtava järkytys.
Jotakin Lahden tapahtumien järkytyksestä kertoo se, että aihe on pysynyt pari vuosikymmentä suomalaisen urheilukansan huulilla. Säännöllisin väliajoin aiheesta tihkuu tietoja, jotka jaksavat kiinnostaa ihmisiä, vaikka mitään uutta ei varsinaisesti paljastuisikaan.
Itkosen mukaan se liittyy laajempaan mediamaailman murrokseen, jossa tarinat ja kokemukset ovat nousseet keskiöön. Urheilujournalismissa alettiin nostaa enemmän esiin huippu-urheilun negatiivisiakin puolia.
– Lahden dopingskandaali tarjoaa hyvin paljon draamaa, josta voi kertoa aina uusia ja uusia kertomuksia. Tarinaa kannattelevat oletukset siitä, että vielä löytyy jotain salattavaa, joka selittäisi lisää asiaa. Ja uudet sukupolvethan tekevät tapahtumista aina uusia tulkintoja.
Huomionarvoista Lahden tapauksessa on myös se, että Lahden dopingskandaali ei ollut enää pelkkä urheilu-uutinen.
Se nousi uutislähetysten, keskusteluohjelmien ja sanomalehtien etusivujen ykkösaiheeksi. Ja nousee tarvittaessa edelleen, jos jotain uutta tietoa ilmenee.
Itkosen mukaan se kertoo siitä, kuinka merkittävä asia urheilu on. Se vaikuttaa ihmisten ajatuksiin, tunteisiin ja puheenaiheisiin. Skandaalien kohdalla ihmiset vaativat tietää totuuden.
Skandaalien kohdalla ihmiset vaativat tietää totuuden.
Itkonen ei kuitenkaan usko, että vuoden 2001 tapahtumista löytyy enää kovin merkittäviä uusia tietoja. Niin tarkasti asia on perattu vuosien aikana läpi.
On kuitenkin yksi asia, josta hänen mielestään pitäisi puhua enemmän: dopingin ja ammattimaisen urheilun välisestä suhteesta sekä urheilun asemasta osana menestyksen tuotantokoneistoja.
Lisävalaistusta kaipaisi myös dopingin ja varsinkin EPO:n yleisyys koko 1990-luvulla.
Lahden skandaalikisojen aikainen hiihdon päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö on useaan otteeseen korostanut suomalaisten olleen 1990- ja 2000-luvuilla pikkutekijöitä lajin isojen maiden kuten Norjan, Italian ja Venäjän rinnalla.
Isoista maista esimerkiksi norjalaiset ja italialaiset eivät kuitenkaan koskaan jääneet kiinni. Venäjällä käryjä on tullut useampia jo 1990-luvulla, mutta varsinaisesti maan laaja dopingohjelma on ravistellut urheilumaailmaa vasta vuoden 2014 jälkeen.
Itkosen mukaan isojen maiden isot järjestelmät kykenevät suojelemaan tarkasti salaisuuksiaan.
– Norjassa hiihto on niin pyhä asia kansallisesti, että sen pimeän puolen paljastaminen on vaikeaa. On kuitenkin selvää, että sielläkin on tehty menestyksen eteen vuosien aikana kaikki mahdollinen myös lääketieteen saralla.
Artikkeli on julkaistu Suomenmaan kuukausilehdessä 2/2021. Lehden voit tilata täältä.
