SAK:n Lyly: EK:n päätös vaikeuttaa talouden ohjaamista

Työmarkkinat

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly arvioi, että keskitetyistä työmarkkinasopimuksista luopuminen vaikeuttaa talouden ohjaamista.

– Jos tarvitaan taloustilanteen vuoksi jonkinlaista koordinaatiota, niin sen ohjaaminen ei ole kovin helppoa, Lyly sanoi STT:lle.

Hän ei yllättynyt Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tekemästä sääntömuutoksesta, jonka mukaan järjestö ei vastedes tee keskitettyjä työmarkkinasopimuksia.

Lyly huomauttaa, että voimassa oleva työllisyys- ja kasvusopimus on keskitetty raamisopimus, jonka pohjalta ammattiliitot ovat tehneet varsinaiset työehtosopimukset.

Hänen mukaansa tämä väline poistuu, kun EK ei ole enää tekemässä sopimuksia.

Mahdollista kuitenkin on, että keskitettyjä työllisyys- ja kasvusopimuksen kaltaisia ratkaisuja voi edelleen tulla. Se riippuu siitä, kuinka syvää EK:n koordinaatio jäsenjärjestöjensä suuntaan on.

– Jos pääsemme ratkaisuun – vaikka se ei ole sopimus – niin voi olla, että tällaista koordinoitua ohjaamista tulee jatkossakin. Millä nimellä, sen aika näyttää, Lyly sanoo.

Lyly korostaa, ettei keskitettyä koordinointia ja sopimista pitäisi hylätä.

– Tällainen pieni avotalous tarvitsee sellaista ihan välttämättä yhdistääkseen talous- ja työmarkkinapolitiikkansa.

Lylyn mukaan EK:n päätös ei vaikuta meneillään oleviin keskusjärjestöjen neuvotteluihin yhteisestä esityksestä, joka koskee hallituksen työelämäpakettia.

EK:n päätös koskee ensi kevään jälkeistä aikaa, ja nyt on molemmin puolin tarkoitus viedä asiaa eteenpäin, Lyly arvioi.