Sähkön kokonaiskulutus laski Suomessa viime vuonna kuusi prosenttia
Sähkön kokonaiskulutus laski Suomessa viime vuonna kuusi prosenttia, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot.
Viime vuotta leimannut korkea sähkön hinta vähensi sähkön kysyntää. Tämän lisäksi kulutusta vähensi syksyn tavanomaista lämpimämpi sää. Lisäksi lähes neljä kuukautta kestänyt lakko metsäyhtiö UPM:ssä alkuvuonna vähensi teollisuuden sähkön käyttöä.
Ennakkotietojen mukaan sähkön kulutus laski eniten teollisuudessa ja rakentamisessa, yhteensä lähes kahdeksan prosenttia edellisvuodesta.
Koti- ja maataloussektorin kulutus laski kuusi prosenttia, palveluiden ja julkisen sektorin kulutus lähes viisi prosenttia.
Kotimainen sähköntuotanto pysyi edellisen vuoden tasolla, mutta sähkön nettotuonti väheni 30 prosenttia edellisvuodesta. Suuri vaikutus oli sillä, että sähkön tuonti Venäjältä lakkasi.