Saarikko ei jännittänyt, kun hallitusneuvottelijat kriiseilivät maahanmuutosta – "RKP:ssä on totuttu enemmän sivuosiin"
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko puolusti tiistaina puolueensa melko hiljaista roolia hallitusneuvotteluiden aikana.
Valtiovarainministeri Saarikko osallistui Suomen Yrittäjien tenttiin yhdessä kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin (sd.) kanssa.
Saarikko sanoi keskustan haluavan antaa hallitusneuvottelijoille työrauhan ja mahdollisuuden etsiä ratkaisuja hyvin vaikeassa tilanteessa.
Keskustan aika arvioida työn tuloksia on sitten, kun hallitusohjelma on valmis ja hallituksen politiikan tekeminen alkaa.
– Hallitusta arvioidaan niiden tulosten perusteella, keskustajohtaja painotti.
Saarikko myönsi, että rauhoittuminen pitkän ja raskaan hallitusvastuun jälkeen on tehnyt hänelle itselleenkin hyvää. Hän sanoi käyttäneensä aikaa omien ajatustensa kirkastamiseen.
– Julkisuuteen kannattaa mennä sitten kun on jotain sanottavaa.
Saarikko oli varsin luottavainen sen suhteen, että Suomen seuraava hallitus saadaan kasaan nyt hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden eli kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien kesken.
Viikonlopun pienimuotoinen kriisi RKP:n suhtautumisesta maahanmuuttolinjauksiin ei saanut Saarikkoa jännittämään, tulisiko Petteri Orpolta kutsu hallitusneuvotteluihin.
Saarikko sanoi olleensa varma, että hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet löytävät sovun. Siihen vaikutti etenkin hänen käsityksensä RKP:stä.
Keskustajohtaja kertoi hallitusyhteistyön aikana huomanneensa, että RKP:n toimintatapa on enemmän sitoa itsensä tiiviisti johonkin kuin hajottaa.
– RKP:ssä on totuttu enemmän sivuosiin kuin pääosiin. He ovat nyt hankalassa tilanteessa, kun ovat ajautuneet vaa´ankieleksi tässä asetelmassa.
Keskustaa hallitusneuvotteluissa ei Saarikon mukaan nähtäisi muutenkaan, vaikka nykyiset neuvottelut kariutuisivat. Vaalitappion kokenut puolue haluaa nyt oppositioon.
Saarikon mukaan Suomesta löytyy nykyisen neuvottelupohjan ohella monia muitakin vaihtoehtoja hallituksen muodostamiselle ilman keskustaa.
– Jos hallituksen muodostaminen kestää, keskustan kärsivällisyys ei siihen ensimmäisenä lopu, hän sanoi.
Neuvotteluiden kestäminen ei ole muutenkaan Saarikon mielestä ongelma.
– Hallitus ottaa sen ajan minkä se ottaa muodostuakseen. Eikä tämä Suomen seuraavat neljä vuotta ole päivistä kiinni. Niin meidän kaikkien kannattaa siihen suhtautua.