Ruotsi kaavaili omaa ydinasetta Viggen-hävittäjiinsä – salainen hanke kuopattiin vasta 1970-luvulla
Suomen ja muiden Pohjoismaiden suhteesta Naton ydinaseisiin on puhuttu paljon presidentinvaalien yhteydessä, varsinkin vaalien toisella kierroksella.
Vaikka presidentti Urho Kekkonen maalaili 1960-luvulla ydinaseetonta Pohjolaa, kylmän sodan aikaan edes puolueeton Ruotsi ei ollut ydinasekysymyksessä mikään puhtoinen pulmunen. Maa havitteli pitkään salassa omaa ydinpommia Neuvostoliiton uhkaa vastaan.
Ursvikissa sijaitseva Ruotsin puolustusvoimien tutkimuslaitos FOA aloitti atomiaseen kehittämisen jo heti toisen maailmansodan päätyttyä.
Pommin kehittämisestä tiesi vain pieni sisäpiiri, johon kuului puolustusvoimien ylimmän johdon lisäksi hallituksen avainhenkilöitä, kuten pääministeri Tage Erlander ja hänen avustajansa Olof Palme. Erlander luonnehti vahvasti Ruotsin omaa ydinasetta kannattanutta Palmea sosiaalidemokraattisen puolueen ”atomivastaavaksi”.
Ruotsin ydintutkimusohjelma sai nimekseen Den svenska linjen. Virallisena pyrkimyksenä oli energiaomavaraisuus ydinvoimaloita rakentamalla, mutta salassa tavoiteltiin omaa ydinasetta.
Ruotsin hallitus yritti ostaa myös valmiita atomipommeja Yhdysvalloista. Se olisi edellyttänyt kuitenkin Ruotsin luopumista puolueettomuudestaan ja puolustussopimuksen solmimista Yhdysvaltojen kanssa tai liittymistä Natoon.
Se ei Ruotsin hallitukselle käynyt, ja ainoaksi mahdollisuudeksi hankkia ydinase jäi rakentaa se itse.
Moniin muihin maihin verrattuna Ruotsilla hyvät edellytykset atomipommin kehittämiseen. Maassa oli laajat varannot uraania ja tieteellistä ja teknistä osaamista riitti. Myös teollinen infrastruktuuri oli kunnossa sodalta säästyneessä maassa.
Ydinaseiden valmistuksessa tarvittavaa raskasta vettäkin oli saatavilla Norjasta. Ruotsin ensimmäinen kaupallinen, kallion sisään louhittu ydinreaktori avattiin Ågestassa Tukholman lähellä vuonna 1964. Kaukolämmön ja sähkön ohella tuotetiin aseplutoniumia, jota vietiin pommitehtaalle Ursvikiin.
Ruotsalaisia kiinnostivat pienet, korkeintaan 500 kiloa painavat taktiset ydinaseet. Niiden toimittamiseen Ruotsilla oli 1960-luvulla kehitteillä sopiva lavetti, Saab Viggen -hävittäjä.
Sovittuaan salassa presidentti Dwight D. Eisenhowerin hallinnon kanssa Yhdysvaltojen turvatakuista Ruotsille, ruotsalaiset saivat käyttöönsä kehittynyttä amerikkalaista sotilasteknologiaa uuden monitoimihävittäjän kehittämiseen. Helmikuussa 1967 Viggenin prototyyppi lensi ensilentonsa.
Vihollisen maahyökkäys tai maihinnousu oli tarkoitus torjua Viggenin kuljettamilla ydinpommeilla. Tarkoitus oli tuhota Neuvostoliiton maihinnousualukset ennalta ehkäisevästi jo satamiinsa esimerkiksi Itä-Saksassa tai Latvian Liepajassa ja Liettuan Klaipedassa. Tarkoituksena oli, että vuonna 1975 Ruotsilla olisi vähintään sata operatiivista ydinasetta.
Suomalaisittain hieman epämukava ajatus on, että joissakin skenaarioissa ilmeisesti hahmoteltiin ydinaseen käyttöä Suomen tai jopa Ruotsin omalla maaperällä.
Ruotsin ydinasehankkeelta putosi kuitenkin poliittinen pohja pois, kun ydinaseiden vastaisuus levisi ympäri maailmaa. Poliitikot eivät enää uskaltaneet edistää Ruotsin omaa ydinasetta. Myöskään Yhdysvallat ei ilmeisesti pitänyt Ruotsin suunnitelmista olleenkaan, ja painosti Ruotsia kovaa.
Virallisesti atomipommiprojekti loppui, kun Ruotsi allekirjoitti ydinsulkusopimuksen vuonna 1968. Sopimus kieltää ydinaseiden hankinnan sellaisilta valtioilta, joilla sitä ei vielä ole.
Vuonna 1985 Ny Teknik -lehti kuitenkin paljasti, että Ruotsin puolustusvoimien tutkimuslaitos FOA oli valtiopäivien kiellosta huolimatta jatkanut ydinasetutkimuksia salassa. Kokeita jatkettiin vuoteen 1972 asti.
Lähteenä mm. Iltalehti 23.5.2020