Ruotsalainen oppositiojohtaja: Suomi on reagoinut paremmin Venäjän vaatimuksiin kuin Ruotsi – "He olivat aikaisemmassa, nopeampia ja voimakkaampia"

Suomen asia on meidän, sanoo kokoomuksen Ulf Kristersson
Turvallisuuspolitiikka

Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin mukaan Venäjän toiminta ja vaatimukset uhkaavat koko eurooppalaista turvallisuusjärjestystä. Hultqvistin mukaan Ruotsi tekee omat turvallisuuspoliittiset linjavalintansa itsenäisesti, eikä asiassa tehdä kompromisseja.

Hultqvist muistutti, että myös YK:n periaatteiden mukaan jokaisella valtiolla on itsemääräämisoikeus.

–  Venäjän pitäisi tuntea YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä erityinen vastuunsa YK:n periaatteiden ylläpitämisestä, Hultqvist totesi.

Ruotsin suurimman oppositiopuolueen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson puolestaan arvosteli Hultqvistin tapaa reagoida Venäjän vaatimuksiin.

–  Minusta hän ei ole ollut samalla tavalla selkeä kuten Suomen valtionjohto. He olivat (kommenteissaan) aikaisemmassa, nopeampia ja voimakkaampia, Kristersson sanoi.

Kokoomusjohtaja mainitsi esimerkkinä tästä presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheen.

–  Ruotsin pitää nyt toimia laajan poliittisen yksimielisyyden turvin samoin kuin Suomi. Koska Suomen asia on meidän, Kristersson sanoi lainaten sotien aikaista iskulausetta.

Hultqvist ja Kristersson puhuivat Ruotsin perinteisessä Sälenin turvallisuuskonferenssissa, jonka virallinen nimi on Folk och Försvar.

Kokous järjestetään tänään ja huomenna virtuaalisena koronatilanteen takia. Normaalisti kokous pidetään Sälenin tunturihotellissa.