Reutersin lähteet: Putin hermona yskivästä sotataloudesta
Venäjän sotatalouden tila aiheuttaa yhä enemmän huolta presidentti Vladimir Putinille, kertovat uutistoimisto Reutersin lähteet.
Jo aiempien ongelmien lisäksi Kremlin tunnelmia latistaa se, että Yhdysvaltain presidentiksi palannut Donald Trump on uhannut uusilla taloudellisilla painostuskeinoilla, jos Putin ei suostu päättämään Ukrainan sotaa.
Sodan ensimmäisten kahden vuoden aikana Venäjän talous kasvoi länsimaiden asettamista pakotteista huolimatta.
Venäjän talous on hyvin riippuvainen öljyn, maakaasun ja mineraalien viennistä. Talouteen on kuitenkin ilmaantunut yhä suurempia vaikeuksia viime kuukausina muun muassa työvoimapulan, nousseiden korkojen ja kiihtyneen inflaation muodossa.
Ongelmien taustalla ovat Venäjän massiiviset panostukset sotateollisuuteen ja Ukrainan sotaan.
Nyt Reutersille kerrotaan, että Venäjän eliitin keskuudessa entistä useampi toivoo, että Ukrainaan saataisiin neuvoteltua rauha. Tulitauon nopeasta aikaansaamisesta on puhunut myös Yhdysvaltain Trump.
Venäjän keskuspankin entinen apulaisjohtaja Oleg Vyugin sanoo, että taloudellisessa mielessä Venäjä on ”totta kai valmis neuvottelemaan diplomaattisen pääätöksen konfliktille”.
Kremlin tiedottaja Dmitry Peskov puolestaan myöntää, että Venäjän taloudessa on tiettyjä vaikeuksia. Peskovin mukaan Venäjän talous pystyy kuitenkin yhä paremmin täyttämään kaikki sotilaalliset sekä kansalaisten hyvinvointiin liittyvät tarpeet.
Putin on vannonut, että Venäjä kykenee taistelemaan niin kauan kuin on tarve. Presidentin mukaan Venäjä ei koskaan anna periksi kysymyksissä, jotka liittyvät sen kansallisiin etuihin.
Venäjän talous onkin tähän asti osoittautunut yllättävän kestäväksi. Putin on kehunut maansa talouspäättäjiä- ja viranomisia siitä, että he ovat onnistuneet kiertämään länsimaiden asettamat mittavat taloudelliset pakotteet.
Viime joulukuussa Putin joutui kuitenkin myöntämään, että Venäjän taloudessa on ”tiettyä ylikuumenemista”.
– Hallitukselle ja keskuspankille on jo annettu tehtäväksi rauhoittaa tempoa, hän sanoi.
Reutersin mukaan Putin turhautuminen taloustilanteeseen oli ilmeistä, kun hän tapasi maansa talousjohtajia 16. joulukuuta. Tuolloin Putin oli ärtynyt kuullessaan yksityisen kulutuksen olevan laskussa, koska lainan saaminen oli kallistunut.
Lisäksi mediatietojen mukaan Venäjän keskuspankin pääjohtajasta Elvira Nabiullinasta tuli viime vuoden lopulla Venäjän poliittisen ja talouseliitin kritiikin pääkohde ennätyksellisen korkotason vuoksi.
Kritiikin taustalla on Venäjän keskuspankin taannoinen päätös pitää ohjauskorko ennallaan 21 prosentissa. Päätös oli yllätys, sillä keskuspankin oli laajasti odotettu jatkavan koronnostojaan inflaation hillitsemiseksi.