René Nyberg: Epävarmuus kalvaa Venäjän valtaapitäviä
Syksyllä 2000 René Nyberg valmistautui Suomen Moskovan-lähettilään virkaan matkustamalla Rajavartioston Ilkka Laitisen kanssa Yhdysvaltain Meksikon-vastaiselle rajalle. Toisella puolella oli vain jättimäinen Meksikon lippu ja avoin tie.
– Rajaa ei voi hallita, ellei toisella puolella ole vastapuolta, jonka kanssa tehdä yhteistyötä, Nyberg kiteyttää matkan opetuksen.
Suomen ja Venäjän välinen rajayhteistyö on toiminut moitteetta 50 vuotta. Siksi Venäjältä talvipakkasilla alkanut liike pohjoisen raja-asemille oli Nybergistä niin hätkähdyttävää.
Tapaus on osoitus sekä kanssakäymisen tärkeydestä että nyky-Venäjän arvaamattomuudesta.
Nybergillä on perspektiiviä arvioida Venäjän kehitystä.
Nuori René kouliintui diplomaatiksi 70-luvun komennuksilla Moskovan lähetystössä ja Leningradin konsulaatissa. 2000-luvun Venäjä tuli tutuksi suurlähettiläänä ja Suomen teollisuuden East Officen toimitusjohtajana. Tuona aikana maa on muuttunut merkittävästi.
– Venäjä ei ole Neuvostoliitto, vaikka joitakin neuvostotapoja ja rasitteita on säilynyt, Nyberg painottaa.
Nybergin toimiessa suurlähettiläänä 2000-luvun alussa maan tunnelma oli avoin. Talouseliitti oli innostunut ulkomaailmasta, ja Nyberg toi useita yritysjohtajia tutustumaan Suomeen.
Kun Nyberg 2008 palasi Venäjälle Suomen teollisuuden edusmiehenä, ilmapiiri oli muuttunut. Eliitti oli jo nähnyt maailman. Kaikki olivat käyneet Andeilla, ampuneet suurriistaa Afrikassa ja vaeltaneet Argentiinassa. Öljyn hinta ja arroganssi kulkivat käsi kädessä.
Ylpistymistä seurasi romahdus. Finanssikriisi kuritti Venäjää ankarasti. Maa selvisi valuuttavarantojen ja ruplan kelluttamisen avulla.
– Venäjän talouspäättäjät ovat erittäin kyvykkäitä, täysin länsimaiden veroisia. Maan taloustieteessä ei ole sijaa huuhaalle.
Venäläiset eivät ole koskaan olleet niin vapaita kuin nyt.
René Nyberg
Nyky-Venäjä ei Nybergin mukaan ole diktatuuri.
– Se on autoritäärinen, muttei totalitäärinen valtio. Venäläiset eivät ole koskaan olleet niin vapaita kuin nyt, Nyberg muistuttaa.
Puolue tai hallitsija ei puutu suoraan tavallisen kansalaisen elämään. Matkustusvapaus on yksi tämän ilmentymä. Nyberg kertoo, kuinka törmäsi kävelyllä 90-luvun alun Helsingissä venäläisperheeseen – isään, äitiin ja lapseen.
– Kohtaaminen oli hämmentävä, ei sellaista aiemmin ollut. Neuvostoaikaan ulkomaille lähtevän perhe jäi pantiksi.
Valtaa on silti keskitetty presidentille. Yksi viimeaikainen esimerkki on kansalliskaartin siirtäminen presidentin alaisuuteen.
– Epävarmuus kalvaa valtaapitäviä, ja he varautuvat sisäisiin levottomuuksiin, Nyberg selittää.
Vuoden 2012 tornitus, jossa Vladimir Putin ja Dmitri Medvedev vaihtoivat paikkaa pääministerinä ja presidenttinä, synnytti laajaa vastustusta ja mielenosoituksia. Se järkytti maan johtoa syvästi. Venäjän johdon pahin painajainen olisi Ukrainan ja Georgian värivallankumousten kaltainen kansannousu.
Venäjä on käyttänyt entisistä neuvostomaista termiä ”lähiulkomaat”. Nybergin mukaan se on kaunis ilmaus etupiirin tavoittelulle. Taustalla on Venäjän tyytymättömyys Euroopassa kylmän sodan jälkeen muodostuneeseen turvallisuusjärjestelmään.
– Krimin miehitys oli perustavanlaatuinen rikkomus. Sitä ei voi hyväksyä.
Itämeren jännittynyt tilanne on suurlähettilään mukaan heijastus Ukrainan sodasta. Baltian maat ja Puola kokevat turvattomuutta Venäjän voimankäytön vuoksi. Nybergin mielestä on myös Suomen etu, että Nato vahvistaa Viron, Latvian ja Liettuan puolustusta.
– Eihän baltteja voi syyttää siitä, että he haluavat suojautua, Nyberg puuskahtaa.
Suomi ei Nybergin mukaan ole Itämeren turvallisuudessa mikään vapaamatkustaja. Niin kauan kuin Suomi hallitsee ja puolustaa omaa aluettaan, se luo vakautta koko Itämeren alueelle.
Tänä keväänä Nyberg osallistui neljän hengen asiantuntijaryhmään, joka laati arvion Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista.
Nelikko matkusti pääkaupunkeihin ja illasti entisten valtionpäämiesten kanssa. Näkemykset kuultiin niin Tukholmasta, Berliinistä kuin Moskovastakin. J. K. Paasikivi kutsui kaupunkeja Suomen kohtalon kolmioksi.
Raportin mukaan Nato-jäsenyys ei olisi vain tekninen jatke Suomen nykyiselle kumppanuudelle, vaan strateginen murros. Ryhmän sisäisenä vitsinä syntyi luova vertaus Nato-suhteelle: se on kuin tupakointia. Vielä Suomi ei ole koukussa.
– Suomen Nato-yhteistyö on poskisauhuttelua, Nyberg virnistää.
Elegantimmin asian ilmaisi raportin julkaisutilaisuudessa ryhmän ranskalaisjäsen François Heisbourg. Ero kumppanin ja jäsenen välillä on kuin kylmän veden ja jään. Vaikka lämpötila muuttuisi vain yhden asteen, olomuoto muuttuu täysin.
Näin asian näkevät sekä Nato-maat että Venäjä. Siksi Nyberg ei niele väitettä, jonka mukaan Naton kanssa harjoittelu tekisi Suomesta Venäjän silmissä vihollisen.
Tiivis yhteistyö vahvistaa Suomen omaa puolustuskykyä. Nyberg kuitenkin toppuuttelee niitä, joiden mielestä jäsenyys olisi patenttiratkaisu Suomen suojaksi.
– Venäjä on Suomelle pysyvä turvallisuushaaste, johon ei ole lopullista ratkaisua.
Mahdollisuus hakea Nato-jäsenyyttä on Nybergin mukaan Suomelle tärkeä työkalu hallita Venäjä-suhdetta. Liikkumavaraa ei pidä itse kaventaa sulkemalla vaihtoehtoja pois.
Venäjä on Suomelle pysyvä turvallisuushaaste, johon ei ole lopullista ratkaisua.
René Nyberg
Yksi Nato-arvion johtopäätöksistä on, että mitä ikinä Suomi ja Ruotsi tekevätkään Naton suhteen, se kannattaa tehdä yhdessä.
Suomessa on kannettu huolta, hakeeko Ruotsi omia aikojaan Naton jäseneksi. Kaikki oppositiossa olevat porvaripuolueet kannattavat jäsenyyttä.
Nyberg ei usko Ruotsin tekevän irtiottoa. Hän viittaa HBL:n kirjeenvaihtajan Anna-Lena Laurénin lohkaisuun, että ruotsalaiset ovat enemmän tuohtuneita ja suomalaiset enemmän huolestuneita Venäjästä.
– Ruotsin seuraavat vaalit käydään taloudesta, ei Nato-jäsenyydestä. ”Neutralitet” on edelleen vahvasti osa ruotsalaisten identiteettiä, Nyberg arvioi.
Suomen asema ei ole Ruotsille merkityksetön. Maan puolustusministeri Peter Hultqvist perusteli 8. kesäkuuta Washingtonissa kielteistä Nato-kantaansa sillä, että Ruotsin jäsenyys asettaisi painetta Suomelle.
– Jos Suomen ja Ruotsin yhteys jollakin tavalla murtuisi, se tietäisi ongelmia molemmille maille, Nyberg perustelee.
Suurlähettiläs kehuu Matti Vanhasen Ulkopolitiikkaa-kirjan itsekriittistä otetta ja Ruotsin merkityksen korostamista. Kulttuurilla ja kielitaidolla on väliä Pohjanlahden yhteyden vaalimisessa. Myös muut Pohjoismaat ovat tärkeitä.
– Norjalla on hyvin samankaltainen kahdenvälinen Venäjä-suhde kuin Suomella. Meillä on pitkä maaraja, heillä taas meriraja, joka luo tarpeen kanssakäymiselle.
Pilke silmäkulmassa Nyberg luonnehtii itseään kekkoslaiseksi. Se on peruja isältä Bruno Nybergiltä, joka tempautui Suomen painonnostoliiton puheenjohtajana urheilupolitiikkaan.
Vuonna 1956 Bruno allekirjoitti Urho Kekkosen presidentiksi valitsemista tukevan urheilumiesten addressin ja sai teollaan katkeria vastustajia.
Kymmenvuotias René löi talonmiehen kanssa viisi markkaa vetoa, että Kekkonen voittaa. Saatava jäi pikkupojalta perimättä, mutta isän tuki Kekkoselle vaikutti Nybergin maailmankuvaan ja sytytti kiinnostuksen ulkopolitiikkaan.
Toinen syy on 70-luvun avainkokemus Leningradissa. Nuori varakonsuli toimi kaupungissa opiskelevien suomalaisten kanssa, joista suuri osa oli intomielisiä stalinisteja.
– Toiset rakastivat ja toiset inhosivat Neuvostoliittoa, mutta meidän muiden piti tehdä töitä. Asioita piti hoitaa, ja naapurin kanssa oli pärjättävä.
Oivallus pätee myös nyky-Venäjään.
Nyberg täytti helmikuussa 70 vuotta. Suurlähettiläs aikoo vielä juhlistaa tasavuosia, mutta suunnitelma ei ole tavanomaisimmasta päästä. Hän pakenee Alcatrazin vankilasaarelta uimalla.
– Lähtö on vuoroveden vuoksi aamukuudelta. Uintimatkaa mantereelle kertyy puolitoista mailia.
Uintitapahtuma järjestetään Yhdysvaltain San Franciscossa elokuussa. Merivesi on lämpimillään 16-asteista.
René Nyberg on harrastanut uintia nuoruudestaan lähtien. Hyppy kylmään veteen on tuttua.