Ranskassa odotetaan taas satojatuhansia ihmisiä mielenosoituksiin
Ranskassa satojentuhansien ihmisten odotetaan tänään osallistuvan mielenosoituksiin ympäri maata. Viranomaisten mukaan kaduille odotetaan 500 000–700 000 mielenosoittajaa. Pariisissa protestoijia uskotaan olevan noin 80 000.
Mielenosoituksia ovat kutsuneet koolle lähes kaikki Ranskan merkittävimmät työntekijäjärjestöt. Liitot vaativat parannuksia palkkoihin ja ostovoimaan sekä vastustavat julkisten palveluiden leikkauksia.
Mukana on myös niin sanottujen keltaliivien edustajia sekä lukiolais- ja muita opiskelijajärjestöjä.
Ranskan sisäministeriön mukaan järjestyksenpitoon on komennettu noin 70 000 viranomaista.
Viime viikonlopun opiskelijavetoiset protestit sujuivat pääosin rauhallisesti, mutta yltyivät loppuvaiheessa osin mellakoinniksi muun muassa Pariisissa ja Marseillessa. Pariisissa on aloitettu tutkinta murhayrityksestä poliiseja kohti heitettyjen polttopullojen vuoksi.