Putin käski turvallisuuspalvelua tiukentamaan pakolaisvirtojen kontrollia

Itäraja

Venäjän presidentti Vladimir Putin on käskenyt turvallisuuspalvelu FSB:tä tiukentamaan pakolaisvirtojen kontrollia.

Putin sanoi tapaamisessa FSB:n kanssa, että on tarpeen vahvistaa otetta sekä Venäjällä että Venäjän alueen kautta Eurooppaan kulkevista pakolaisvirroista. Asiasta kirjoittaa uutistoimisto Tass .

Putin torjui syytöksiä, että Venäjä olisi edistänyt pakolaiskriisin syntyä.

Putinin mukaan ”niin sanottu pakolaiskriisi” syntyi jo ennen kuin Venäjä aloitti terrorisminvastaisen operaationsa Syyriassa.

Suomi on neuvotellut Venäjän kanssa itärajan yli tulevan turvapaikanhakijoiden tulon pysäyttämisestä. Venäjä on tähän asti sanonut, ettei se voi estää halukkaita matkustamasta Suomeen.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) oli Putinin lausuntoon tyytyväinen.

Hän sanoi Twitterissä odottavansa, että presidentin kannanoton vaikutukset näkyvät itärajalla.

– Neuvottelut jatkuvat kunnes tilanne normalisoituu, Orpo totesi.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi Ylelle , että Putinin lausunnossa on juuri sen suuntaisia asioita, joita Suomi on keskusteluissa nostanut esiin.

– Tähän laittomasti Suomeen tulevaan pakolaisvirtaan heidänkin pitäisi puuttua, Sipilä sanoi.

Viime päivinä on näkynyt merkkejä, että Venäjän linja voi olla muuttumassa.

Venäläinen uutistoimisto FlashNord uutisoi, että FSB on pidättänyt Suomeen pyrkineitä turvapaikanhakijoita Kantalahden kaupungissa Murmanskin alueella.

Uutistoimiston mukaan pidätettyjen joukossa on 26 afganistanilaista.

Pohjoisille rajanylityspaikoille on viime aikoina tullut muutama henkilöauto päivässä täynnä turvapaikanhakijoita. Itärajan yli on tullut ihmisiä yli 30 maasta.