Putin julisti väliaikaisen tulitauon pääsiäiseksi – Ukraina: Venäjä on jatkanut hyökkäystä kaikilla rintamilla
Venäjän presidentti Vladimir Putin on julistanut Ukrainan sotaan 30 tuntia kestävän pääsiäistulitauon. Tulitauko oli määrä alkaa tänään kuudelta Suomen aikaa ja päättyä sunnuntaina keskiyöllä.
Putin kertoi asiasta televisiossa puhuessaan Venäjän asevoimien komentajalle Valeri Gerasimoville. Presidentti kertoi määräävänsä kaikki sotilastoimet keskeytettäviksi humanitaaristen syiden takia.
– Odotamme että Ukraina noudattaa esimerkkiämme. Samaan aikaan meidän joukkojemme täytyy olla valmiita torjumaan mahdolliset tulitauon loukkaukset ja vihollisen provokaatiot, kaikki sen aggressiiviset toimet, Putin sanoi.
Gerasimov puolestaan sanoi Putinille, että Venäjä on saanut Kurskin alueella vallattua takaisin 99,5 prosenttia siitä alueesta, jonka Ukraina viime vuonna valtasi.
Venäläisjoukot ovat jatkaneet hyökkäyksiään kaikilla rintamilla Putinin julistamasta pääsiäistulitauosta huolimatta, kertoo Ukrainan hallituksen edustaja.
Ukrainan kansallisen turvallisuuden neuvostossa disinformaation torjumisesta vastaava Andri Kovalenko sanoi viestipalvelu X:ssä, että venäläiset ovat jatkaneet tulitustaan aivan kuten ennenkin.
Kovalenkon mukaan tulitus on raskainta maan itäosassa. Hän totesi, ettei Putin koskaan aikonut pitää kiinni tulitauostaan.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo, että Putinin julistama pääsiäistulitauko on jälleen yksi Putinin yritys leikkiä ihmishengillä. Zelenskyi julkaisi viestipalvelu X:ssä viestin noin varttia ennen kuin Putinin julistama tulitauko astui voimaan.
Zelenskyin mukaan Ukrainan taivaalla on havaittu venäläisiä hyökkäyslennokkeja ja ilmahälytyssireenit soivat ympäri Ukrainaa. Zelenskyin mukaan lennokit taivaalla paljastavat Putinin todellisen asenteen pääsiäistä ja ihmishenkiä kohtaan.
Zelenskyi ei kommentoinut suoraan sitä, aikooko Ukraina noudattaa tulitaukoa.
Ukrainan ulkoministerin Andri Sybihan mukaan Ukraina seuraa Putinin tekoja, ei sanoja. Sybihan mukaan on tiedossa, ettei Putinin sanoihin voi luottaa.