Professorit eivät tyrmää HS:ssa yliopistoleikkauksia – "En ole eläissäni nähnyt näin tehotonta työpaikkaa"
Yliopistoihin kohdistuneet leikkaukset ovat herättäneet huolta sivistyksen rapautumisesta, mutta professorit Pekka Mattila ja Alf Rehn eivät täysin jaa huolta.
– Leikkaukset ovat mittakaavaltaan vaatimattomia. Totta kai ne tuntuvat pahalta niiden mielestä, jotka ovat tottuneet siihen, että heiltä ei oteta koskaan mitään pois, Aalto-yliopiston markkinoinnin ja johtamisen professorina työskentelevä Mattila sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.
Mattilan mielestä suomalainen sivistys ei ole pelkästään riippuvainen yliopistosta. Professori myös myöntää yliopistojen tehottomuuden.
– Jos ollaan rehellisiä, en ole eläissäni nähnyt niin tehottomia työpaikkoja kuin mitä yliopistot ovat. Siellä on paljon tehostamisen ja keventämisen varaa.
Åbo Akademin organisaation ja johtamisen professori Rehn on sanoissaan varovaisempi. Hän huomauttaa, että sivistyksen mittaaminen rahassa on mahdotonta.
– Varmaa kuitenkin on, että leikkaukset eivät ainakaan kasvata sivistystä.
Säästöjen vuoksi esimerkiksi Helsingin yliopisto irtisanoi enimmäkseen hallintohenkilökuntaa.
Mattilan mukaan byrokratiaa pitääkin karsia.
– Leikkauksia suunnataan helposti ensin määräaikaisiin tutkijoihin ja opettajiin, vaikka hallinnossa olisi paljon löysää. Viimeksi maanantaina kello neljältä huomasin, että yliopiston hallinnon käytävät olivat pääosin tyhjiä. Ongelma on siinä, että tehtävät ja tekemisen tavat ovat vanhentuneita, eivätkä täytä fiksun ihmisen koko työpäivää, Mattila avautuu.