Professori analysoi suomalaisten mielenmaisemaa: “It­se­ruos­kin­ta ja kriit­ti­syys on täs­sä maas­sa tär­ke­ää"

Onnellisuus

Suomalaiset ovat analysoineet käsinkosketeltavan epäuskoisesti tietoa, jonka mukaan näillä nurkilla asuu maailman onnellisin kansa, ihmettelee Euroopan historian professori Laura Kolbe.

Kolbe kirjoittaa Suomenmaan blogissaan, kuinka suomalaiset ovat yhdessä luo­neet toi­mi­van yh­teis­kun­nan, jonka mer­ki­tys pal­jas­tuu ver­tai­lus­sa.

– On­ni täs­sä maas­sa on ra­ken­ne- ja jär­jes­tel­mä­on­nea, tun­net­ta sys­tee­min oi­keu­den­mu­kai­suu­des­ta ja toi­mi­vuu­des­ta sekä tasa-ar­vos­ta ja luo­tet­ta­vuu­des­ta, hän analysoi.

Professori luettelee tukun asioita, joista voi Suomessa olla onnellinen.

– On (tois­tai­sek­si) lah­jo­ma­ton hal­lin­to. On toi­mi­va puo­lu­e­jär­jes­tel­mä ja ak­tii­vi­nen kan­sa­lai­syh­teis­kun­ta. On liik­ku­mis-, ko­koon­tu­mis- ja sa­nan­va­paus, jon­ka an­sois­ta voin kri­ti­soi­da maa­ta­ni. On po­lii­si, mak­su­ton pe­rus­kou­lu ja kor­kein ope­tus. On jul­ki­nen ter­vey­den­hoi­to, kult­tuu­ri- ja so­si­aa­li­pal­ve­lut. On puh­das luon­to, kes­kus­läm­mi­tys toi­mii ja ha­nas­ta va­luu rai­kas­ta vet­tä.

Kolbe pohtii, että itseruoskinta ja kriittisyys on tässä maassa tärkeää – se pi­tää val­veil­la.

– Olem­me tot­tu­neet kat­so­maan it­se­äm­me ul­ko­puo­li­sen sil­min ja an­ka­ras­ti.

– Suo­ma­lai­suus näyt­täy­tyy ju­ro­na vä­hä­pu­hei­suu­te­na ja suo­ma­lai­set ”kor­pi­kan­sa­na”, joka vai­ke­nee kah­del­la kie­lel­lä, Kolbe kirjoittaa.

Professorin mukaan onni on tuntunut käsit­teel­li­sel­tä mah­dot­to­muu­del­ta maas­sa, jon­ka kan­sal­lis­ker­to­muk­sen avain­sa­no­ja ovat ol­leet köy­hyys ja raa­dan­ta, an­ka­ruus ja it­se­päi­syys. On­nel­la hem­pei­ly ei ole kuu­lu­nut asi­aan.

Kolbe muistuttaa Eino Leinon tunnetuista säkeistä, joiden mukaan “Kell’ on­ni on, se on­nen kät­ke­köön”.

– Hie­noa oli­si, jos enää ei yh­teis­tä on­nea tar­vit­se kät­keä, kun muut­kin sitä ke­hu­vat. Oli­si­ko vih­doin ai­ka heit­tää Lei­non ru­nol­la ve­si­lin­tua?